Puutarhakasvatuksen perusteet

Koulupuutarhatoiminnalla on pitkät perinteet, jotka liittyvät tiiviisti yhteen yhteiskuntiemme ja pedagogiikan kehitykseen. Tällä sivulla kerrotaan puutarhakasvatuksen perusteista yleisellä tasolla. Eri näkökulmien käytännön sovelluksista voit lukea lisää puutarhakasvatus.fi -sivuston “Oppiminen koulupuutarhassa” -osion muilta sivuilta.

Koulupuutarhan juuret ovat syvällä kasvatustieteen historiassa

Puutarhalla on ainakin 2300 vuoden historia oppimisympäristönä. Puutarha oli tärkeässä roolissa jo Aristoteleen perustamassa oppimiskeskus Lyceumissa. Lyceumin vuorovaikutteinen oppimiskäsitys on huomattavan lähellä nykyisten opetussuunnitelmiemme tausta-ajatuksia. Samaa kokonaisvaltaiseen ihmiskuvaan pohjaavaa oppijalähtöistä ihannetta ovat kantaneet modernin kasvatustieteen perustajina pidetyt Rousseau, Pestalozzi ja Fröbel sekä heidän ajatustensa pohjalta suomalaista kansakoulua luonut Cygnaeus. Teollisen yhteiskunnan kovettaman koulumaailman elävöittämiseen pyrkineet uudistajat, kuten Montessori ja Steiner olivat osa samaa jatkumoa. Kaikille mainituille ajattelijoille puutarha oli itsestään selvä osa koulua.

Suomessakin koulupuutarhat olivat yleinen oppimisympäristö lähes koko kansakoulun olemassaoloajan, mutta peruskoulun myötä ja talouskasvukeskeisen arvomaailman yleistyessä yhteiskunnassa puutarhat uhkasivat kadota koulun arjesta kokonaan. Nykyisten opetussuunnitelmien myötä paluu kokonaisvaltaisempaan oppimiskäsitykseen ja opetussuunnitelmien tavoite kasvattaa kestävän tulevaisuuden rakentajien sukupolvi on edesauttanut puutarhan uutta löytymistä oppimisympäristönä. Koulupuutarhojen uusi tuleminen on myös laaja kansainvälinen ilmiö.

Koulupuutarha on palkitseva ja innostava oppimisympäristö oppijoille, opettajille ja koko kouluyhteisölle

Tutkimusten mukaan luonnontieteiden opiskelu puutarhassa parantaa oppilaiden osaamista huomattavastikin. Myös oppijoiden sosiaaliset taidot paranevat ja pitkäjänteisyyttä kehitetään puutarhatoiminnan parissa. Viimeistään pienen totuttelun jälkeen eri ikäiset oppijat ottavat puutarhan toimintaympäristönä vastaan innostuneesti.

Puutarhatoiminta kasvattaa näitä samoja ominaisuuksia myös koulun aikuisissa. Koulupuutarhatoiminta edellyttää opettajilta ja koulun hallinnolta koulupuutarhan perustamisen ja ylläpitämisen lisäksi pitkäjänteistä sitoutumista pedagogiseen kehitystyöhön. Tämä vaatii opettajakunnalta yhteistyökykyä, valmiutta muuttaa joitakin totuttuja toimintatapoja, rohkeutta kohdata oman tieto-taidon rajat ja halua oppia uutta myös epäonnistumisten kautta. Avuksi on valmius tehdä yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden ja toisten koulujen kanssa. Tätä vaivaa ei nähdä vain siksi, että koulussa olisi puutarha, vaan siksi, että koulu pystyisi paremmin toteuttamaan kasvatustehtäväänsä opetussuunnitelmien hengessä.

Seuraavassa kerrotaan 6 näkökulmaa siihen, miksi koulupuutarha on erinomainen oppimisympäristö. Näkökulmien selityksissä nykyaikainen puutarhatoiminta linkitetään historiallis-filosofiseen kontekstiin. Jokaisen näkökulman lopusta löydät linkin sivulle, jossa samaa aihepiiriä käsitellään käytännönläheisemmin.

1. Puutarhassa on tiedot, taidot ja taiteet liittyvät luontevasti toisiinsa

Kasvatustieteen perustajana pidetty Johann Pestalozzi katsoi, että kasvatuksen tulee huomioida tasapuolisesti oppijan pää, kädet ja sydän. Lapsen tulisi voida kokea ja tutkia ympäristönsä ilmiöitä kaikilla aisteillaan ja luoda niihin suhdetta tekemisen kautta, sen lisäksi että oppii nimeämään osat ja erittelemään osien tehtävät. Myöhemmin myös Rudolf Steiner on käyttänyt pään, käsien ja sydämen taitojen tasapuolista kehittämistä pedagogiikkansa taustana.

Koulupuutarha tarjoaa ajattelun, tekojen ja ilmaisun luovuutta ruokkivan rikkaan kokemusympäristön. Koulupuutarhassa opitaan tekemällä kasvukauden eri vaiheissa fyysisesti, kognitiivisesti ja hienomotorisesti sopivan haastavia töitä, ihmettelemällä, havainnoimalla kaikilla aisteilla, eri taiteiden keinoja käyttäen, mittaamalla, laskemalla ja kirjaamalla. Kokonaiskäsitys opitusta kirkastuu, kun koettua käsitellään yksin ja ryhmässä, jaetaan muistoja ja kokemuksia, kuvaillaan päätelmiä, esitetään ratkaisuja ja muotoillaan kysymyksiä.

2. Puutarhatyö kasvattaa kantamaan vastuuta omasta toiminnasta, ajattelemaan pitkäjänteisesti ja arvostamaan työn tuloksia

Pestalozzin pään, käsien ja sydämen kolminaisuuden kädet on huomioitu suomalaisessa koulussa kohtalaisen hyvin ainakin näennäisesti. Kansakoulumme isä Cygnaeus korosti työkasvatusta ehkä vielä eurooppalaisia esikuviaan enemmän ja ajoi läpi sen, että käsityö tuli oppiaineeksi kansakoulussa. Hieman myöhemmin aloitetut kansakoulun jatkokurssit painottivat vahvasti maatalouden ja kotitalouden opetusta. Oppikoulussa kotitalous oli pakollinen aine vain tytöille, mutta peruskoulussa sitä on opetettu kaikille.

Vaikka tekemällä oppimisella on perinteinen rooli suomalaisessa koulussa, on nk. työkasvatuksen pedagoginen ydin usein hukassa. Taitoaineiden ajatellaan opettavan tärkeinä pidettyjä taitoja, ei niinkään työn tekemistä itsessään. Työ näyttäytyy opetuksessa helposti toimeentulon hankkimiseen liittyvänä toimeliaisuutena, eikä sen keskiössä oikein missään vaiheessa ole työn omakohtainen kokeminen luovuuden ilmaisuna. Samalla unohtuvat työn lomassa syntyvät oivallukset, työnteon myötä jalostuvat ominaisuudet ja arvostuksen herääminen omaa ja muiden työn tuloksia kohtaan.

Puutarhan vuosi koostuu monipuolisesta tekemisestä: hyvissä ajoin ennen kasvukautta tehtävästä suunnittelusta, monista eri työvaiheista koostuvasta toteutuksesta, työn hedelmistä iloitsemisesta, työn tulosten arvioimisesta ja sadon (sekä aineellisen että aineettoman) jalostamisesta. Puutarha tarjoaa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa kokonaiseen työprosessiin.

3. Puutarha on erinomainen ympäristö ilmiöoppimiseen

Puutarha ei ole vain ihmisen työn tulos, eikä myöskään ihmisestä riippumaton luonnonympäristö. Puutarhatyöt tähtäävät ihmisen tavoitteiden toteutumiseen, mutta yksistään ne eivät kanna kovin pitkälle, ne ovat aina vuoropuhelua luonnon kanssa. Puutarhassa tehdyt teot ovat ihmisen tahdon ilmaisuja, jotka ohjaajat luonnon tapahtumia. Luonnon tapahtumat noudattavat aina omia lainalaisuuksiaan ja vastaavat ihmisen tekoihin niiden mukaisesti.

Puutarhatavoitteiden toteutuminen edellyttää tekojen suunnittelua huomioiden nämä lainalaisuudet, kuten valittujen kasvien kasvuvaatimukset ja puutarhan kasvuolosuhteet. Vaikka kasvuvaatimukset voi oppia teoriassa, vaatii keskittynyttä havainnointia ja päättelykykyä ymmärtää mistä jokin havaittu poikkeama johtuu. Jos halutaan ennakoida mitä vaikutuksia eri kasvutekijöiden, kuten lämpötilan tai valon saannin muutoksilla tulee olemaan, tarvitaan jo jonkin verran omakohtaista kokemusperäistä tietoa. Samoin oman puutarhan yksilölliset kasvuolosuhteet voidaan tuntea vain havaintoihin perustuen.

Havaintojen tekeminen on ilmiöoppimisen ydin. Havainnoimisen ensimmäinen edellytys on ainakin jonkin asteisen kiinnostuksen herääminen havainnoitavaa ilmiötä kohtaan. Puutarha tarjoa monesta eri näkökulmasta ja monin eri tavoin havainnoitavaa ja tutkittavaa. Havaintojen tekemistä seuraa niiden tallentaminen esimerkiksi piirtämällä tai kirjaamalla ja niistä syntyvien mielikuvien ilmaiseminen, joko sanallisesti tai muilla tavoin. Puutarhatöiden, kasvuolosuhteiden ja eri kasvi- ja eliölajien ominaisuuksien yhteisvaikutuksia havainnoimalla ja tehtyjä havaintoja työstämällä päästään ymmärtämään monipuolista kirjoa eläviä prosesseja. Joukosta havaintoja ja niiden synnyttämiä mielikuvia jalostuu päätelmiä ja niistä käsitys ilmiöstä kokonaisuutena. Tämä kokemusperäinen ymmärrys antaa valmiuksia tehdä oletuksia myös muista ilmiöistä.

Koulupuutarhassa on tärkeätä varmistaa havaintoihin perustuvan tiedon välittyminen ryhmältä toiselle kasvukauden aikana sekä erityisesti niin, että uutta kasvukautta suunnittelevien ryhmien tukena on aiempina vuosina saatu tieto kasvuolosuhteista. Puutarhatöiden suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana tulisi olla koulupuutarhan kasvuolosuhteiden paraneminen vuosi vuodelta.

4. Puutarha auttaa rakentamaan siltaa kulttuurien välille

Latinan viljelystä tarkoittavan sanan cultura taustalla on laajamerkityksinen verbi colo. Se tarkoittaa paitsi maanmuokkaamista, myös mm. hoivaamista, täydellistämistä, läsnäoloa ja palvomista. Roomalaisella ajalla alettiin puhua hengen viljelystä, viitaten pyrkimykseen kehittää ihmisen muista eläimistä poikkeavia piirteitä sivistykseksi, kulttuuriksi. Nykykäsitys kulttuurista on laajempi. Se sisältää kaiken sen tiedon ja osaamisen, jota ihmiset siirtävät toisilleen. Eri ihmisyhteisöt ovat kehittäneet omat kulttuurinsa, oman maailmankuvansa varaan rakentuneen tietoisuuden ja sen määrittämät tavat toimia ja muokata maailmaa. Myös ihmiskunnan historian varrella kukoistaneita yhteiskuntia kutsutaan kulttuureiksi ja erityisen suuresta kehityksestä tunnettuja yhteiskuntia sanotaan korkeakulttuureiksi.

Puutarhoja on ollut kaikissa korkeakulttuureina pitämissämme yhteiskunnissa. Ne eivät ole olleet vain osa ruokahuoltoa, eikä liioin ainoastaan ylimystön virkistykseksi rakennettuja puistoja, vaan jotain merkitykseltään syvällisempää. Usein ne liittyvät kulloinkin vallinneen maailmankatsomuksen mukaiseen palvontaan. Tästä kertoo niiden asema eri kulttuurien myyteissä ja uskonnoissa. Raamatussa ihminen luodaan puutarhaan, Koraanissa luvataan uskoville puutarha tuonpuoleiseksi kodiksi. Näitä varhaisemmassa persialaisessa tarustossa on kertomus, jossa koko maailma luodaan kuokalla. Vaikka Kalevalassa ei niinkään puhuta puutarhoista, vaan paremminkin viljapelloista, ollaan sen toisessa runossa saman asian äärellä: vasta Väinämöisen tehtyä sopimus lintujen edustaman muun luonnon kanssa ja pyytäessään kylväessään apua ilmastaolosuhteita sääteleviltä voimilta, alkaa vilja kasvaa.

Puutarha on kaikissa kulttuureissa ollut ihmisen ja luonnon yhteistyön huipentuma, ihmisen täydellistämä kuva luonnosta ja luomakunnasta. Omakohtaisen puutarhakokemuksen kautta voidaankin lähestyä sekä eri aikakausien ja kulttuurien maailmankuvaa, ihanteita ja käytännön elämää, että löytää yhtäläisyyksiä niiden välillä.

5. Puutarha konkretisoi kestävän elämäntavan oppisisältöjä ja tukee ympäristö- ja ilmastokasvatusta

Opetussuunnitelmien yksi ydinteema, kestävän tulevaisuuden rakentaminen, tarkoittaa ihmiskunnan sopeutumista elinympäristömme rajoihin. Sopeutuminen toteutuu monin tavoin, sekä uutta teknologiaa kehittämällä ja hyödyntämällä, että tarpeettomuuksista luopumista. Oikeiden keinojen löytämisen edellytys on elinympäristömme ymmärtäminen.

Voidaksemme ymmärtää omaa paikkaamme ympäristössä ja korjataksemme vääristynyttä ympäristösuhdettamme, tulee meidän ymmärtää aineen ja energian kierroista ja eri lajien (erityisesti omamme) osallisuudesta niihin.

Syvällinen ymmärrys on tietoisuutta ja tietoisuus on jotakin enemmän kuin tieto. Se tarkoittaa kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja kokonaisuuksien suhteita, se on vaistonvaraiseksi muuttunutta kykyä tehdä tietoon ja havaintoihin perustuvia päätelmiä tulevaisuudesta. Tietoisuus synnyttää vahvemman kokemuksen vastuusta kuin pelkkä tieto.

Ympäristökasvatuksen termein ympäristövastuullisen toiminnan syntyyn tarvitaan toimimista ympäristössä, oppimista ympäristöstä sekä oppimista ympäristössä. Koulupuutarhassa nämä elementit on erityisen helppo saavuttaa, kun käytännön puutarhatöiden parissa tehdään havaintoja luonnon toiminnasta ja ihmisen vaikutuksesta siihen.

6. Puutarhan ilmiöitä voidaan tutkia kaikissa oppiaineissa

Kun opettaja tulee tutuksi koulupuutarha -nimisen oppimisympäristön kanssa, hän alkaa usein nähdä lukemattomia tapoja, joihin puutarhaa ja sen ilmiöitä voidaan opetuksessa yhdistää. Puutarhaa ja siellä esiintyviä ja siihen liittyviä ilmiöitä voidaan lähestyä kaikkien oppiaineiden tulokulmista useamman aineen oppimistavoitteita yhdistelevinä kokonaisuuksina tai eri oppiaineiden puitteissa erikseen tehden ja tutkien. Vaikka biologia, alakoulun ympäristöoppi ja kotitalous lienevät ilmiselvimmät koulupuutarhaa hyödyntävät oppiaineet, ei sitä kannata jättää sen paremmin niiden yksinoikeudeksi kuin vastuullekaan.

Täältä voit napata talteen ideoita aihepiireistä, joiden opiskelu eri oppiaineissa saa tukea puutarhatoiminnasta.