Kasvata hyötykasvi äitienpäivälahjaksi

Äitienpäivään valmistautuminen tarjoaa oivallisen mahdollisuuden opetella hyötykasvien kasvatusta. Tässä tekstissä kerromme kasvatusohjeet joillekin hyvin äitienpäivälahjaksi sopiville yrteille, vihanneksen taimille, kukille ja versoille. Näitä kasveja varten ei välttämättä tarvita kasvimaata ja osan niistä voi kasvattaa pelkästään sisällä ikkunalaudalla.

Kohdissa 1-3 kerrotaan kasveista, joita lisätään kylvämällä ja kohdissa on 4-5 pari muuta kokeiluun sopiva vaihtoehto.

Mihin on hyvä kylvää tai istuttaa?

Vain mielikuvitus on rajana kauniin ja hauskan näköisiä viljelyastioita suunniteltaessa. Viljelyn näkökulmasta on hyvä huomioida kaksi asiaa:

– Astian kannattaa olla riittävän iso. Mitä pienempi astia, sitä nopeammin multa kuivaa ja kasville käy helposti köpelösti. Mitä isommaksi kasvi kasvaa, sitä enemmän se kuluttaa vettä ja sitä isommassa ruukussa sen kannattaa olla.

– Astian pohjassa on hyvä olla rei´ät, jotta innokkaampikaan kastelija ei hukuta taimea. Rei´istä ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. Rei´ällisen ruukun alla kannattaa olla toinen astia, jotta vesi ei lainehdi lattialle. Koululuokassa tähän tarkoitukseen sopivat esimerkiksi kouluruokalasta saatavat mustat, muoviset dynoastiat. Jos kylvöt tehdään tavallisiin muovisiin kylvöruukkuihin, voi niiden ympärille koristella suojaruukun, jossa ei ole reikiä pohjassa.

Monista kodeista löytyy saviruukkuja, joita voi koittaa keräillä luokan perälle pitkin vuotta ja maalata ruukut kauniiksi ennen kylvö- ja istutushommiin ryhtymistä. Sopivia purnukoita ovat myös metalliset säilykepurkit, joihin löydään naulalla reikiä pohjaan ja kenties ne vielä maalataan. Google ja Pinterest ovat pullollaan hauskoja ideoita edullisista kierrätysmateriaaleista valmistetuista ruukuista. Googlaa esim. hakusanoilla recycled pots for plants tai diy plant pots.

Lyhyt kylvöohje

Eri kasveilla on eri pituinen kasvukausi, kylvä siemenet siis ajallaan. Kolme viikkoa kylvön jälkeen toisista kasveista voi jo korjata satoa (esim. tilli), kun toisista on ehtinyt kasvaa vasta pieni taimen alku (esim. chili).

Kylvettäessä ihanteellista on kylvömullan nimellä kaupassa myytävä multa, jossa on sopiva määrä ravinteita pienille taimille. Toki kylvömullan voi valmistaa itsekin. Taimet kannattaa istuttaa multaan, jota myydään taimi-, kukka-, tai mustan mullan nimellä.

Kylvä hyvin kasteltuun, melkein litimärkään kasvualustaan.

Kylvä tarpeeksi harvaan. Toiset kasvit hajakylvetään, eli siemeniä ripotellaan mullan pintaan melko tiheään. Isommaksi kasvavia kasveja kannattaa kylvää 2-4/purkki. Peitä siemenet 1-2 cm paksuisella multakerroksella ja suihkuta se vielä kosteaksi.

Peitä kylvös elmukelmulla tai muulla läpinäkyvällä muovilla, jotta vettä ei haihdu liikaa. Pieniä taimia voi kastella suihkupullolla, mutta jos kylvömulta on ollut riittävän märkää, ei ensimmäiseen viikkoon tai pariin tarvitse välttämättä kastella lainkaan.

Muista merkata kylvöksesi. Jos kasvikohtaisen järjellisen itämisajan aikana ei näy mitään, voit miettiä ehtiikö kylvön vielä uusia.

Sijoita kylvös mahdollisimmn valoisaan paikkaan, esim. ikkunalaudalle.

Isommat kasvit täytyy ehkä vielä koulia, eli istuttaa taimettumisen jälkeen omiin ruukkuihinsa. Kun sirkkalehtiä seuraavia kasvulehtiä on kaksi paria, kestää juurikin koulintaa hyvin.

Kasvatettavat kasvit kannattaa valita sen perusteella kuinka paljon kasvattamiseen halutaan käyttää aikaa, millaista tekniikkaa halutaan kokeilla ja millaisia sijoituspaikkoja lahjan saajalla ehkä on taimelle.

1. Nopeasti kasvavat yrtit, pavut, kevätsipulit ja versot

Tilli ja korianteri ovat nopeasti kasvavia yrttejä, jotka antavat yhden sadon. Siemenet hajakylvetään huhtikuun alussa tai viimeistään puolivälissä. Sato korjataan kasvien ollessa n. 20 cm korkuisia. Huom! Korianteri on voimakkaasti mielipiteitä jakava kasvi, toiset rakastavat sitä, toiset inhoavat…

Ruusupapu on syötäviä palkoja tuottava koristeellinen köynnöskasvi. Se kasvaa kesän mittaan suureksi köynnökseksi. Sen voi istuttaa joko parvekeruukkuun tai kasvimaalle. Liota siemenet vuorokauden verran vedessä ennen kylvöä. 3-4 siementä / ruukku. Kylvö huhtikuun lopulla. Taimet kannattaa tukea tukikepeillä kun ne ovat n. 20 cm korkeita.

Versot, kuten herneen tai auringonkukan verso ovat keväänvihreitä, terveellisiä ja nopeasti kasvavia naposteltavia, joita voi laittaa salaattiin tai leivän päälle. Äitienpäivälahjaksi annettavat versot kannattaa kylvää saman viikon maanantaina tai tiistaina, eli vajaa viikko ennen h-hetkeä. Liota siemenet yön yli vedessä. Hajakylvös. Ruokakaupassa myytävät “soppaherneet” sopivat herneiden versotukseen ja auringonkukan versoja saa linnunsiemenistä. Kylvömultaa voi olla vain parin sentin kerros. Kylvös voidaan pitää ensimmäiset pari päivää pimeässä ja siirtää vasta sen jälkeen aurinkoon. Versot nautitaan milloin vain, ihanteellisesti 10 cm kokoisena.

Kevätsipulit ovat itseasiassa viime vuoden ruokasipuleita. Tuikkaa 3-5 ruokasipulia (kelta- tai punasipuli) ruukkuun hyvin kasteltuun multaan ja seuraa, kuinka valtavalla voimalla sipuli alkaa kasvattaa juuria ja vihreitä lehtiä. Lehtiä voi leikata sipuleista syötäväksi yksi kerrallaan. Lopulta sipuli otetaan ruukusta kokonaan pois ja siitä poistetaan nahistuneet kuoret. Istutus tehdään 2-3 viikkoa ennen äitienpäivää. Kasvatus ikkunalaudalla.

 

2. Hitaammin kasvavat yrtit ja vihannekset

Monet yrtit ja suositut eksoottiset vihannekset ovat kotoisin lämpimiltä seuduilta ja vaativat Suomessa pitkän esikasvatusajan, mutta toisaalta niistä riittää iloa koko kesän. Seuraavaan taulukkoon on koottu tiedot kahdeksan tällaisen kasvin kylvöajoista ja muista tiedoista. Kylvö tehdään tekstin alussa kuvatulla tavalla.

Tomaatti, chili ja munakoiso antavat satoa loppukesästä alkaen. Yrteistä kerätään sato latvomalla niitä pitkin kesää. Latvominen tarkoittaa versojen päiden katkaisemista siten, että versoon jää vielä 2-3 lehtiparia. Latvominen saa verson haarautumaan.

Kasvi Kylvöaika Siementen määrä / ruukku Kasvupaikka kesällä Tilantarve
Tomaatti maaliskuu 3-5kpl kasvihuone tai lasitettu parveke tarvitsee paljon tilaa
Chili helmi-maaliskuu 3-5kpl kasvihuone, lasitettu parveke tai ikkunalauta tarvitsee jonkin verran tilaa
Munakoiso helmi-maaliskuu 3-5kpl kasvihuone tai lasitettu parveke tarvitsee jonkin verran tilaa
Basilika maalis-huhtikuu 4-7 kpl kasvihuone, lasitettu parveke tai ikkunalauta vähän
Persilja maalis-huhtikuu 5-10 kpl avomaa tai parveke vähän
Oregano maalis-huhtikuu ripottele hillitysti paahteinen parveke, avomaa tai ikkunalauta vähän
Salvia maalis-huhtikuu 4-7 kpl paahteinen parveke, avomaa tai ikkunalauta vähän
Timjami maalis-huhtikuu ripottele hillitysti paahteinen parveke, avomaa tai ikkunalauta vähän


3. Syötävät kukat

Monet tutut kesäkukat ovat itse asiassa syötäviä ja tekevät esimerkiksi salaatista helposti ihanan juhlavan.

Samettikukka (esim. kääpiösamettikukka) on läpi kesän kukkiva syötävä punainen, keltainen tai oranssi kesäkukka, joka toimii tuoksunsa avulla myös hyväntuoksuisena hyönteiskarkottimena kasvimaalla. Kukkia ja lehtiä voi laittaa salaattiin tai teehen. Kylvöaika maaliskuun alkupuolella. Hajakylvös. Kesällä voi kasvattaa ruukussa parvekkeella tai kasvimaalla.

Krassi (pensas- tai köynnöskrassi) on läpi kesän kukkiva pippurisen makuinen keltainen tai oranssi kesäkukka. Krassin siemenet ovat suurikokoisia, joten ne kannattaa liottaa vuorokauden verran ennen kylvöä. Kylvöaika huhtikuun alussa. Muutama siemen / ruukku. Kesällä voi kasvattaa ruukussa parvekkeella tai kasvimaalla.

Sarviorvokki on kukkapenkkiin istutettaessa monivuotinen, miedon makuinen syötävä kukka, jotta on saatavilla montaa eri väriä valkoisesta sinisen ja violetin eri sävyihin. Hajakylvös. Kylvöaika maaliskuun alku. Kesällä voi kasvattaa ruukussa parvekkeella tai kukkapenkissä.

Kehäkukka on nopeasti kasvava, iloisen värinen, miedon makuinen syötävä kukka. Kasvimaalle kylvettäessä kehäkukkaa ei tarvitse esikasvattaa, mutta äitienpäivää varten esikasvatusta voi kokeilla sisällä. Hajakylvö. Kylvö maaliskuun lopussa tai huhtikuun alkupuolella, jotta taimissa on nuppuja äitienpäivän tienoilla. Kun taimissa on n. 4 lehtiparia, ne kannattaa latvoa, eli katkaista taimen latva, jolloin varsi jäntevöityy.

 

4. Yrttien pistokkaat

Usein yrtit lisätään kylvämällä siemeniä, mutta niitä voi lisätä myös pistokkaista. Voit ostaa kaupasta esimerkiksi basilikan, mintun, oreganon tai rosmariinin taimen ja napsia siitä latvoja vesilasiin. Kun huolehdit, että lasissa on vettä riittävästi, alkaa versoon kasvaa juuret. Kun juuret ovat parin sentin mittaisia, ne voidaan istuttaa ruukkuun. 3-5 pistokasta / ruukku on sopiva määrä, eli koululuokka tarvitsee 3-5 kaupan yrttiruukkua. Juurruttamiseen kannattaa varata aikaa 2-3 viikkoa. Kun ruukkuihin istutetut taimet alkavat kasvaa, kannattaa ne latvoa aina parin lehtiparin välein, jolloin taimet haaroittuvat. Kokonaisuudessaan kasvatukseen kannattaa varata aikaa 2 kuukautta, eli pistokkaat kannattaa ottaa maaliskuussa.

 

5. Sipulikukat (ei syötäviä)

Sipulikukat eivät ole perinteisin äitienpäiväkukka, mutta niiden kasvu voi olla silti olla kiinnostavaa havainnoitavaa koululuokassa. Kasvatukseen sopivat esimerkiksi tulppaanin, helmihyasintin tai krookuksen sipulit.

Sipulit kannattaa hankkia jo edellisenä syksynä esimerkiksi alennusmyynneistä, sillä keväällä kukkasipuleita ei yleensä myydä. Ennen istutusta sipulit vaativat kylmäkäsittelyn, eli niitä voi pitää ulkona pakkasessa tai pistää pakastinlokeroon muutamaksi viikoksi. Istutus tehdään huhtikuun lopulla. Istutettaessa sipuleita työnnetään multaan melko tiheään, pienet juuren alut alaspäin. Osa sipulista voi jäädä näkyviin. Sipulit eivät tarvitse suurta valomäärää kasvaakseen.

(Huom! Sama ohje pätee myös joulutulppaanien tai pääsiäisnarsissien kasvattamiseen.)