Koulupuutarhat 100-vuotiaassa Suomessa

Itsenäisyytemme juhlavuosi on innoittanut monia toimijoita katsomaan toimintaansa viimeisen sadan vuoden ajalta. Tässä tekstissä tehdään katsaus suomalaiseen koulupuutarhatoimintaan. Itsenäisyytemme aika on lyhyt suhteessa suomalaisen koulupuutarhatoiminnan historiaan, joka alkaa jo 1850-luvulta.

Kansa piti puutarhanhoitoa kannattamattomana herrasväen puuhasteluna vielä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Suomalaisten ruokavalio oli suppea ja viljapainotteinen ja juuresten nähtiin sopivan paremmin karjan rehuksi kuin ihmisravinnoksi. Puutarhaviljelyn taitoa levitettiin rahvaalle pappiloiden kautta, mutta merkittävässä asemassa olivat myös opettajat. Heidän työsuhde-etuihinsa kuului vielä pitkään 1900-luvulla viljelymaata ja lähiseudun asukkaat kävivät usein tutustumassa opettajien puutarhoihin. Jotkut opettajat harjoittivat puutarhassaan taimikasvatusta ja myivät taimien ja siementen lisäksi myös puutarhan satoa saadakseen lisätuloja pientä palkkaansa helpottamaan.

Kuva on lainattu tästä YLEn jutusta.

1800-luvun puolivälin jälkeen puutarhakasvatus otettiin osaksi Suomen kansakoululaitoksen kehittämistyötä. Merkittävät koululaitoksemme kehittäjät J.W. Snellman ja Uno Cygnaeus halusivat puutarhakasvatuksen mukaan opettajankoulutukseen, Cygnaeus myös kansakoulun opetussuunnitelmaan. Vuonna 1866 kunnille annettiin päätäntävalta siitä, halusivatko ne toteuttaa kouluissaan puutarhakasvatusta vai eivät ja viimein vuonna 1920 säädetyllä oppivelvollisuuslailla määrättiin, että koulun tonttimaalle oli ainakin uusia kouluja rakennettaessa varattava riittävä maa-alue koulupuutarhalle.

Vuonna 1917 tehdyn laskennan mukaan koulupuutarhoja oli 75% Turun ja Porin, 66% Mikkelin ja Hämeen ja 40% Oulun läänien kouluista. Pohjoisimmat koulupuutarhat sijaitsivat tuolloin Inarissa ja Enontekiöllä. 1930-luvun loppuun mennessä puutarhakasvatuksen voidaan katsoa saavuttaneen vakaan aseman kansakoululaitoksessa.

Koulupuutarhatoimintaan vakiintui kaksi erilaista käytäntöä: joko jokaisella oppilaalla oli koulun pihassa oma pieni palstansa, jonka hoidosta hän oli vastuussa myös kesäaikaan tai sitten opetus tapahtui opettajan omassa puutarhassa, minkä jälkeen oppilaille annettiin koulusta siemeniä ja taimia ja hänet velvoitettiin perustamaan oma puutarha kotipihalleen. Koulupuutarhoissa tuotettiin usein ruokaa myös koulukeittolaa varten tai oppilaat oli velvoitettu tekemään kouluajan ulkopuolella jonkin verran työtä ruokatarvikkeiden kasvattamiseksi tai keräämiseksi koulukeittolalle.

Koulupuutarhatoiminta sai melko erilaisia muotoja maaseudulla ja kaupungeissa. Maaseutukouluissakin viranomaisten ohjeita sovellettiin monin erilaisin käytännöin ja puutarhatoiminnan menestys riippui tuolloinkin pitkälti opettajan aktiivisuudesta. Kaupunkikoulujen pihoilla tilaa oli usein vähemmän, jolloin niihin saatettiin istuttaa vain koristekasveja. Kaupunkikouluja suositeltiinkin perustamaan koulujen yhteinen koulupuutarha sopivaan paikkaan, jotta puutarhan perustaminen olisi halvempaa ja hoito helpompaa. Usein koulupuutarhatoiminta oli kaupunkikouluissa pääosin sosiaalisin perustein toimivaa kesävirkistystoimintaa: työväestön luonnontieteistä kiinnostuneet lapset pääsivät viljelemään koulukasvitarhoille kesälomiensa aikana.

Puutarhaopetus vähentyi reilusti peruskoulun tulon myötä 1970-luvulla, mutta 1980- ja 90-lukujen vaihteessa suomalaisissa yläkouluissa opetettiin valinnaisainetta nimeltä maa- ja metsätalous sekä puutarhanhoito. Oppiaineen tavoitteena oli herättää kiinnostusta ja arvostusta maa- ja metsätaloutta, puutarhanhoitoa ja kalataloutta kohtaan. Opetus ei velvoittanut koulupuutarhatoimintaan, mutta se mainitaan aineen opetussuunnitelmissa mahdollisena työtapana ja monet opettajat kertovat, että näin on tehtykin.

2010-luvulla koulujen puutarhatoiminta on jälleen alkanut herättää uudenlaista kiinnostusta. Samaan aikaan kun koulujen vanhoja puutarhoja on vielä paikoin pistetty matalaksi, on metsittyneitä puutarhoita alettu myös palauttaa alkuperäiseen käyttöönsä ja uudenpien koulujen pihoille on perustettu kasvimaita. Tilastotietoa koulupuutarhojen määrästä ei viime vuosikymmeniltä ilmeisesti ole olemassa, mutta arvioiden mukaan puutarhatoimintaa on tällä hetkellä vähintään sadassa suomalaisessa koulussa. Täältä voit lukea lisää nykyään toiminnassa olevista suomalaisista koulupuutarhoista.

Kun koulupuutarhatoimintaa nyt taas viritellään uuteen loistoonsa, on historiasta paljon opittavaa. Esimerkiksi Ojalan (1936) teoksesta “Kasvitarha kasvatuksen ja opetuksen välineenä” (Suomen Koulukasvitarhayhdistys, Tampere. 47 s.) voitaisiin ottaa uusintapainos nykykäyttöön vaikka saman tien.

Teksti: Pinja Sipari

Voit lukea koulupuutarhoista ja niiden historiasta lisää esimerkiksi seuraavista lähteistä:

Sipari, P. (2013). Aarteenetsintää porkkanamaalla. Opettajien kokemuksia koulupuutarhojen toiminnasta ja ruokajärjestelmäopetuksesta. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Leskinen, A. (2007). Kansakoulun kasvitarha- ja maatalousopetukseen liitetyt ihanteet ja tavoitteet 1898–1939. Pro gradu-tutkielma, Joensuun yliopisto.

Pernu, M.-L. (2000). Koulupuutarha historiallisena ilmiönä. Teoksessa: Kulttuuriympäristö – tutki ja opi. Opetushallitus, Helsinki.