Kohopenkki voidaan perustaa nurmikolle, heinikkoon ja joutomaalle, jossa maa on puhdasta. Olennaista on tehdä perustamistyöt huolella, eli poistaa alkuperäiset kasvit juurineen maasta mahdollisimman hyvin. Tällöin säästytään rankimmalta kitkemiseltä myöhemmin kasvukaudellla. Jos perusteilla on pieni kasvimaa, voidaan perustamistyöt tehdä koululuokan tai useamman luokan voimin lapiotyönä. Jos tarkoituksena on perustaa yli aarin kokoinen viljelmä, voidaan ensimmäinen kääntö tehdä jyrsimen tai työhevosen avulla, kuten on tehty parissa isommassa koulupuutarhassa Helsingissä. Viljelmän perustamisvaiheessa lapiotyöt toimivat erinomaisena liikuntana 5-6 -luokkalaisille ja tätä vanhemmille oppilaille. Pienemmät tarvitsevat isompien oppilaiden, tai esimerkiksi vanhempiensa tai puutarha-alan opiskelijoiden apua. Jos jyrsimelle tai työhevoselle ei ole tarvetta, ei kohopenkkiviljelmän perustamiseen yleensä tarvita muita resursseja kuin riittävä määrä lapioita.

“Perinteisempi versio” kohopenkkiviljelmästä on riviviljelmä, jossa viljelykasvit kylvetään muutamaan rinnakkaiseen riviin lähelle toisiaan ja niiden väliin jää leveämpi käytävä. Periaatteessa kasvit asetellaan riviviljelmään samoin kuin kohopenkeissä, mutta kummut, eli viljelypenkit eivät ei ole merkkaamassa rivejä ja käytäviä toisistaan. Riviviljelmän perustaminen saattaa vaatia hiukan vähemmän lapiotyötä kuin viljelypenkkien, mutta toisaalta oppilasryhmin saattaa olla haastavampaa hahmottaa missä mitäkin kasvaa ja missä voi kävellä ja missä ei. Myöskään kohopenkin lämpövaikutuksesta ei päästä hyötymään.

Kohopenkkikasvimaan (samoin kuin laatikkoviljelmänkin) kupeeseen kannattaa perustaa perustaa penkkejä myös monivuotisille kasveille, kuten yrteille, raparperille ja maa-artisokalle.

Jos maakontakti on mahdollista järjestää, kannattaa tilaisuus ehdottomasti käyttää. Tällöin viljelmän perustaminen ja toiminta mukailevat pitkälle kohopenkkiviljelmää. “Viljelylaatikko” voi olla lähinnä kohopenkin 10-20cm korkeat reunat. Jos maata on viljelypaikalla vähän (alle 20cm), kannattaa laatikon olla hiukan korkeampi. Yli 50 cm korkea laatikko on kuitenkin yleensä turha, ellei ole tarkoituksena, että viljelmää hoitavat myös liikuntarajoitteiset. Tällöin laatikon kannattaa olla sen verran korkea, että sitä voi hoitaa myös pyörätuolista. Resursseja tarvitaan laatikoihin tms. viljelyastioihin, sekä täytemaahan. Yksinkertaisimmillaan laatikko tehdään nk. lavakauluksesta, joita voidaan pinota päällekkäin. Yksityiskohtaiset ohjeet tällaisen viljelmän perustamiseen löydät täältä: https://puutarhakasvatus.fi/blogi/koulupuutarhan-perusmalli-auttaa-alkuun/

Jos maakontaktia ei ole mahdollista järjestää, täytyy viljelylaatikon olla yleensä vähintään 40 cm korkea. Mitä pienemmät viljelyastiat ovat, sitä enemmän niiden hoito vaatii työtä, erityisesti kastelua kuumana kesänä. Pienissä viljelyastioissa viljelymaahan ei synny luonnollista puutarhaekosysteemiä ja viljelymaan kestävä hoitaminen on haastavaa. Siksi multa täytyy varautua vaihtamaan jopa vuosittain. Tällöin täytyy tarvitaan vuosittain resursseja uuden mullan hankkimiseen ja toisaalta sijoituspaikka käyttökelvottomalle maalle. Haasteista huolimatta tällainen viljelmä voi kaikesta huolimatta tuoda paljon iloa ja olla toimiva oppimisympäristö siinä missä muutkin puutarhamallit.

Kasvihuoneen lupamääräykset ovat kuntakohtaisia. Lupien tarpeeseen vaikuttavat yleensä kasvihuoneen koko ja se, millaisten perustusten varaan kasvihuone rakennetaan. Näistä riippuen kasvihuonetta varten saatetaan tarvita rakennuslupa, toimenpidelupa tai toimenpideilmoitus. Lupaa kannattaa hakea hyvissä ajoin, yleensä muutamia kuukausia ennen suunniteltua rakennustöiden aloitusta rakennusvalvontavirastolta tai vastaavalta kunnan toimijalta. Lupa maksaa yleensä n. 100-200 euroa.

Kasvihuoneen hyvä puoli on se, että lämmittämätönkin rakennelma pidentää kasvukautta ja mahdollistaa enemmän lämpöä vaativien kasvien, kuten tomaatin, chilin ja munakoison menestyksekkään kasvatuksen. Alkukeväästä kasvihuonetta voi käyttää taimihuoneena, jossa esikasvatetaan myös myöhemmin ulkopuutarhaan siirrettäviä taimia. Rakennuksessa kiinni oleva kasvihuone lämpiää jonkin verran rakennuksen hukkalämmöllä. Kasvihuoneen rakentamiseen tarvitaan yleensä aina enemmän rahallisia resursseja, kuin muiden puutarhatyyppien perustamiseen. Kasvihuoneen suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon se, kuinka paljon sinne halutaan taimia (ja niiden hoitajia) mahtuvan. Lisäksi huomiota täytyy kiinnittää siihen, että sinne saadaan lämpimällä ilmalla riittävä tuuletus. Riittävän ilmastoinnin kanssa kasvihuoneen kasveja on kasteltava useammin kuin avomaavihanneksia, jopa päivittäin. Ratkaisuna voi olla kastelujärjestelmä.

Usein viljelykausi on pakkokin aloittaa sisätiloissa, esimerkiksi ikkunalaudalla taimien esikasvatuksen merkeissä. Tähän ei tarvita valoisan ikkunalaudan ja vettäpitävien laatikoiden lisäksi erityisempiä erikoisvarusteita. Tietyissä sisäilmaongelmista kärsivissä rakennuksissa viljelymullan tuomista sisätiloihin karsastetaan. Tähän voi pyrkiä löytämään ratkaisua toiminnan väliaikaisuuteen vedoten tai ottamalla esikasvatuskäyttöön sellainen tila, jossa oppilaat eivät oleskele pidempiä aikoja kerrallaan.

Ympärivuotiseen ruokakasvien viljelyyn tarvitaan yleensä avuksi teknistä välineistöä, kuten kasvilamppuja ja pumppuja. Myynnissä on monenlaisia kaupallisia sovelluksia, jotka helpottavat ympärivuotista sisäviljelyä.

Vesiviljelyssä kasvin kasvualustassa ei tarvita lainkaan multaa tai sitä tarvitaan vain vähän. Mullan sijaan kasvi saa tukea ja sen juuria suojellaan valolta ja kuivumiselta muulla väliaineellä, kuten kevytsoralla. Kasvuravinteet kasvi saa veden kautta ravinneliuoksesta. Vesiviljelyssä on tärkeää huolehtia siitä, että kasvin juuret saavat riittävästi happea. Tämä voidaan järjestää ilmapumpun avulla tai kierrättämällä vettä viljelyjärjestelmässä pumpun avulla. Aeroponisessa viljelyssä ei käytetä mitään väliainetta, vaan kasvin juuria vain sumutetaan suljetussa tilassa ravinneliuoksella. Tällaiseen sisäviljelyyn tarvittavaa välineistöä myy esimerkiksi Pavunvarsi -nettikauppa.

Viherseinissä kasvit on istutettu pystysuoraan seinälle tai siihen kiinnitettyihin rakenteisiin ruukkuihin tai taskuihin. Viherseinän avulla voidaan istuttaa paljon kasveja pieneen tilaan, jolloin niiden avulla voidaan pehmentää tilojen akustiikka ja puhdistaa huoneilmaa. Viherseinissä kasvit voivat kasvaa mullassa tai vesiviljelyjärjestelmässä esimerkiksi kuitukudosmatossa. Parhaiten sisätiloissa kasvavat trooppiset kasvit, esimerkiksi monet tutut viherkasvit. Myös esimerkiksi yrttien viljelyä voi kuitenkin kokeilla. Viherseiniä myyvät monet kaupalliset toimijat.

Kattopuutarhaa suunniteltaessa kannattaa heti aluksi olla yhteydessä rakennuksen isännöitsijään ja arkkitehtiin, jotta saadaan selvitettyä rakennuksen kantavuuden ja vesieristyksen aiheuttaman mahdolliset rajoitteet projektille. Tämä keskustelu määrittää sen, minkä tyyppistä viljelyä katolle on mahdollista suunnitella. Lisäksi on hyvä miettiä läpi käytettävissä olevat resurssit (kattoviljelmän perustaminen saattaa olla kalliimpaa kuin maan tasalla sijaitsevan viljelmän), tarvittavien materiaalien (multa ja mahdolliset viljelyastiat) logistiikka katolle kuljettamisessa, veden saatavuus ja katon turvallisuus oleskelualueena (onko riittävät kaiteet?). Entä asettaako katolle pääsy haasteita kesähoidon osalta?

Hedelmätarhaa voidaan lähteä kehittämään myös syötäväksi metsäpuutarhaksi, jossa eri korkuiset ja muuten erilaiset kasvit suojaavat toisiaan ja hyödyntävät toistensa kasvua. Metsäpuutarhassa voi kasvaa sekaisin yksi- ja monivuotisia kasviksia, yrttejä ja syötäviä kukkia, hedelmäpuita, marjapensaita ja pähkinäpuita ja -pensaita seosviljelmänä. Yleensä hyvin toimivan metsäpuutarhan perustaminen on hidas prosessi, jota voi ja kannattaa edistää pikkuhiljaa vuosien kuluessa. Samalla voidaan käytännön kautta opiskella ekosysteemien toimintaa.

Hallittu hoitamattomuus on periaate, jonka mukaan puutarhan tai muun ihmisen muokkaaman ympäristön joidenkin osien annetaan tarkoituksella rehottaa. Jos koko aluetta siivottaisiin pedantisti, jäisi alueen lajisto väistämättä melko niukaksi. Hallitun hoitamattomuuden tarkoituksena on kasvattaa lajien määrää kyseisellä alueella. Esimerkkejä hallitusta hoitamattomuudesta ovat nurmikon luvallinen heinikoituminen tai leikkaamatta jättäminen, kelopuiden jättäminen puistoihin ja se että puuston annetaan muodostaa tiheikköjä. Puutarhurin ei aina tarvitse kokea stressiä siellä täällä rehottavasta villistä kasvillisuudesta, vaan sitä voi pitää myös ylpeyden aiheena!