Monimuotoinen puutarha

Luonnon monimuotoisuus mahdollistaa sen, että elämän edellytykset maapallolla voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Tällä tarkoitetaan elollisen luonnon monimuotoisuuden ylläpitämistä kaikkineen: sekä lajien sisäistä perinnöllistä muuntelua, eri lajien runsautta että elinympäristöjen monimuotoisuutta. Tässä artikkelissa monimuotoisuuden merkitystä tarkastellaan erityisesti ruoantuotannon ympäristöjen ja puutarhojen näkökulmasta. Vaikka ihmisten määrän kasvaessa viljelyyn tarvittavien alueiden määrä kasvaa ja eliöstö usein myös yksipuolistuu, on olemassa monia toimenpiteitä, joilla ruoantuotantoympäristöjen monimuotoisuutta voidaan turvata.

Ihminen hallitsee puutarhaekosysteemiä

Maapallolla on valtava määrä erilaisia elinympäristöjä, joiden eliöt elävät niissä omissa ekologisissa lokeroissaan täyttäen tehtäväänsä ravintoketjussa. Kussakin elinympäristössä elää juuri sen olosuhteisiin sopeutuneita lajeja: aavikoiden lajisto eroaa puutarhojen lajistosta ja tuntureiden lajisto trooppisten metsien lajistosta.

Ekosysteemillä tarkoitetaan ominaisuuksiltaan yhtenäistä aluetta, jossa eliöt ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja elottoman luonnon kanssa. Ekosysteemi koostuu siis sekä alueen eliöyhteisöistä että elottomasta luonnosta. Elottoman luonnon keskeisimmät tekijät ovat valon määrä ja laatu, vesi, ravinteet, happi– ja hiilidioksidipitoisuus, paineolot, happamuus, suolapitoisuus ja lämpötila. Käytännössä näihin olosuhteisiin vaikuttavat mm. maaperän ja veden laatu, ilmasto-olot, sekä etäisyys päiväntasaajasta ja merenpinnasta. Vuoret, valtameret tai aavikot voivat rajata ekosysteemejä, mutta usein rajat eivät ole selkeitä, vaan ne vaihtuvat vaiheittain toiseksi ja ekosysteemit ovat yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi pellon ja metsän rajalla elää sekä pelto- että metsäekosysteemin lajeja.

Ihminen vaikuttaa nykyään joko suoraan tai välillisesti jo käytännössä katsoen kaikkiin maailman ekosysteemeihin tavalla tai toisella. Suorat vaikutukset syntyvät esimerkiksi kun metsä raivataan pelloksi ja välillisiä vaikutuksia aiheuttaa mm. ilmastonmuutos. Kehittämänsä tekniikan avulla ihminen pystyy hallitsemaan ja jopa tuhoamaan kokonaisia ekosysteemejä. Koko historiansa ajan ihminen on pyrkinyt hankkimaan riittävästi tarvittavia voimavaroja, jotta hän on pystynyt elämään erilaisissa ekosysteemeissä. Ongelmana on aina ollut säilyttää ihmisten omien tarpeiden ja ekosysteemin muiden osien välinen tasapaino.

Viljelykasveja kasvatettaessa tarkoituksena on suosia tiettyjen, usein alueen alkuperäisestä lajistosta poikkeavien kasvilajien kasvua ja hillitä toisten – yleensä juuri kotoperäisten lajien kasvua. Ravinnontuotanto onkin yksi keskeisistä asioista, joiden vuoksi ihminen on jo vuosituhansien ajan pyrkinyt hallitsemaan ekosysteemejä. Puutarha syntyy ihmisen ja luonnon yhteistyönä. Ihminen ohjaa syntyä, mutta viime kädessä luonnonolosuhteet, kuten ilmasto-olot, valo-olosuhteet, maaperän laatu ja kallioperän muodot määrittävät sen, millainen puutarha kullekin paikalle voi syntyä. Lisäksi puutarhan ulkomuotoon vaikuttavat ihmisen sinne tuoma kasvillisuus ja muut elementit kuten polut ja rakenteet.

Ympäristöongelmista kohti kestävää ruoantuotantoa

Noin vuosina 1960–1985 maanviljelyssä tapahtui valtavaa teknistä kehitystä ja sitä seurasi viljelyalan tuottavuuden nopea kasvu, jota kutsutaan vihreäksi vallankumoukseksi. Tämän mahdollistivat uudet viljelylajikkeet, keinokastelu, lannoitteet, torjunta-aineet ja maatalouden koneistuminen. Ruoantuotannon määrän kasvun ansiosta nälänhätää ja aliravitsemusta on onnistuttu torjumaan maailmassa, mutta sittemmin on huomattu että suuren mittakaavan teknis-kemialliset tuotantotavat ovat aiheuttaneet myös laajoja haittoja ympäristölle: suuria määriä viljelymaata on pilaantunut mm. kastelun ja kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön vuoksi, sekä maan tiivistyttyä painavien työkoneiden alla, vesistöjä on rehevöitynyt ja ilmakehään päässyt suuria määriä kasvihuoneilmiötä voimistavia kaasuja. Myös laajamittainen karjankasvatus on aiheuttanut suuria ongelmia, kuten metsien hakkuita, eroosiota ja metaanipäästöjä.

Elolliseen luontoon ihminen voi toiminnallaan vaikuttaa helposti, mutta elottoman luonnon tekijöihin, kuten valo- ja lämpöolosuhteisiin vaikuttaminen on haastavampaa. Taitavakaan puutarhuri ei voi Suomessa kasvattaa puutarhassaan trooppista lämpöä vaativia ananaksia ja avomaankurkku menestyy huonosti, jos se on sijoitettu suuren pihakoivun varjoon. Taistelu elottoman luonnon asettamia reunaehtoja vastaan vie valtavasti resursseja, mutta siihenkin ihminen on keksinyt keinoja – energiaa kuluttavia lämmitettyjä ja kirkkaasti valaistuja kasvihuoneita ja mittavia kastelujärjestelmiä.

Syntyneet ympäristöongelmat ovat enenevässä määrin pakottaneet kääntämään katseita takaisin kohti kestävämmän ruoantuotannon tapoja, mutta työnsarkaa tässä on vielä paljon. Kestävässä viljelyekosysteemissä kiinnitetään huomio yksittäisten kasvien tai kasvilajien sijaan koko ekosysteemin toimivuuteen pitkällä aikavälillä. Monimuotoinen eliöstö ja maaperän kunnosta huolehtiminen ovat tässä keskeisessä roolissa. Siihen kuuluu viljelykasvien ohella mm. maaperäeliöstö, puutarhan hyönteiset ja muut ötökät, matelijat, linnut, nisäkkäät ja luonnonkasvit.

Puutarhanhoidossa ja ruoantuotannossa on väistämätöntä, että silloin tällöin vastaan tulee ongelmia: kirvat hyökkäävät, kaalikoin toukat nakertavat lehtiin reikiä, sienitauti valtaa kurkkupenkin tai sinnikäs ohdake koko pellon. Tehomaataloudessa ongelmiin vastataan usein nk. kasvinsuojeluaineilla. Niiden haittapuolena on se, että esim. kirvoja ruiskutettaessa kuolevat samalla myös mm. niitä syövät leppäpirkot ja kasveja pölyttävät kimalaiset. Kestävässä viljelyssä pyritään ongelmiin reagoimisen sijaan ensisijaisesti ennaltaehkäisemään niitä. Parhaiten tähän pystytään pitämällä huolta puutarhan monimuotoisuudesta viljelmällä ja sen ympärillä.

Jouni Viitala

Luonto tarjoaa elintärkeitä palveluita

Vaikka ihmisellä onkin kyky muokata ekosysteemejä valtavan paljon, ei elämä olisi mahdollista ilman luonnon toimintaa. Luonnon ja ympäristön hyötyarvot ymmärretään kuitenkin edelleen melko huonosti, ehkä siksi että ne ovat usein näkymättömiä ja niitä on totuttu pitämään itsestäänselvyyksinä. Ekosysteemien luonnollisen toiminnan merkittävyyttä ihmisille voidaan kuvata ekosysteemipalveluiden käsitteen avulla. Ne ovat olosuhteita ja toimintoja, joiden avulla luonnolliset ekosysteemit ylläpitävät elämää. Toisen määritelmän mukaan ekosysteemipalvelut ovat niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat ekosysteemien toiminnoista. Ekosysteemipalveluita tuottavat sekä eloton luonto (mm. pohjaveden muodostus ja tuulipölytys), että erilaiset eliöt (mm. yhteyttäminen ja ruokamullan tuotanto).

Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa esimerkiksi tuotanto-, ylläpito-, sääntely- ja kulttuuripalveluihin. Luonnon tarjoamia tuotantopalveluja ovat esimerkiksi ravinnontuotanto ja vesi, sekä lääke- ja rakennusaineet. Ylläpitopalveluihin kuuluvat esimerkiksi yhteyttäminen, ravinteiden kierto sekä maaperän muodostus. Lisäksi luonto vaikuttaa ilmaston sääntelyyn ja puhdistaa ilmaa ja vettä (sääntelypalvelut) sekä tarjoaa kulttuuripalveluina ihmisille mahdollisuuden mm. virkistykseen ja esteettisyyden kokemuksiin. Ruoantuotannon näkökulmasta tärkeitä ekosysteemipalveluita ovat:

  • vakaan ilmaston ylläpito – mm. hiilen sidonta, sekä mikroilmastojen vakauttaminen
  • osallistuminen ravinteiden ja muiden aineiden kiertoihin (esim. N, P, C, O, H20 jne.)
  • ruokamullan tuotanto
  • biologisen ja geneettisen monimuotoisuuden ylläpito
  • yhteyttäminen (biomassan tuotanto)
  • pölytys
  • biologinen tuholaisten hallinta
  • eroosion esto
  • vesivarojen kierron säätely (suot, kosteikot ym.)
  • jätteiden hajotus

Tavanomaisessa viljelyssä monia ekosysteemien tuottamia palveluita on pyritty korvaamaan ulkoisilla panoksilla (mm. teollisesti valmistetut typpilannoitteet). Kestävässä ruoantuotannossa tavoitteena on sen sijaan keskittyä tukemaan luonnon tarjoamien ekosysteemipalveluiden tuotantoa.

Monimuotoinen puutarha pysyy tasapainossa

Ihminen pyrkii luokittelemaan asioita jäsentääkseen suuria tietomääriä. Maailmassa elävää valtavaa määrää eliöitä on ryhmitelty mm. käytettävyyden mukaan, esimerkiksi myrkyllisiin ja ravinnoksi kelpaaviin kasveihin. Eliökunnan tieteelliseen luokitteluun käytetään nykyään hierarkkista järjestelmää, joka perustuu eliöiden sukulaisuussuhteisiin. Eläinkunnassa ylintä hierarkiatasoa kutsutaan pääjaksoksi ja kasvikunnassa kaareksi. Pääjaksoja ovat esimerkiksi selkäjänteiset, nilviäiset ja niveljalkaiset ja kaaria siemenkasvit ja sammalet. Pääjaksot ja kaaret jaetaan luokiksi ja edelleen lahkoiksi, heimoiksi ja suvuiksi. Samaan sukuun kuuluvat lajit ovat keskenään lähisukulaisia. Kaikille tunnetuille eliöille on annettu kaksiosainen tieteellinen nimi, joka koostuu suku– ja lajinimestä. Esimerkiksi valkoapila kuuluu apiloiden sukuun Trifolium, ja sen lajinimi on repens, joten sen tieteellinen nimi on Trifolium repens.

Eliön rooli eliöyhteisössä on yksi mahdollinen tapa luokitella eliöitä. Tällöin puhutaan ravintoketjun tasoista, eli trofiatasoista. Ravintoketju kuvaa aineen ja energian kulkua tasolta toiselle eliöyhteisössä: tuottajat sitovat fotosynteesissä auringon energiaa orgaanisiin yhdisteisiin. Kasvinsyöjät saavat energiansa kasveilta ja niiden kautta se siirtyy pedoille, jotka käyttävät kasvinsyöjiä ravintonaan. Hajottajat saavat oman energiansa kuolleista eliöistä ja ne palauttavat eliöiden aineet takaisin kiertoon. Lähes aina ravintoketju on yksinkertaistus todellisesta tilanteesta, koska eliöt käyttävät ravinnokseen useita eri lajeja. Paremmin aineen ja energian kulkua kuvaa ravintoverkko.

Normaalitilanteessa ekosysteemin eliöiden lajimäärät ovat tasapainossa keskenään ja ympäröivän elottoman ympäristön kanssa. Jos elinympäristössä tapahtuu muutoksia, aiheuttavat ne yleensä muutospaineita alueen lajistoon. Eri lajit sopeutuvat muutoksiin eri tavoin: osa paremmin, osa huonommin. Ravintoketjun kautta muutokset tiettyjen lajien yksilömäärissä vaikuttavat myös muiden lajien selviytymiseen.

Puutarhaympäristössä tasapainoinen kokonaisuus auttaa usein mm. vähentämään ongelmallisten eliöiden massaesiintymiä puutarhassa, esimerkiksi suosimalla kasvinsyöjähyönteisten ja -eläinten luontaisille vihollisille suotuisia olosuhteita. Seuraavassa kerrotaan eri eliöiden rooleista puutarhaekosysteemissä.

Pikkuruiset, elintärkeät mikrobit

Mikro-organismit eli mikrobit ovat pieneliöitä, bakteereja, home- ja hiivasieniä, viruksia ja arkkibakteereja. Ne ovat yleensä yksisoluisia, erilaistumattomia eliöitä, jotka eivät näy paljain silmin. Mikrobit eivät ole yhtenäinen eliöryhmä, vaan niitä löytyy kaikista eliökunnista. Arvioiden mukaan mikrobeja on olemassa yli miljoona eri lajia ja myös mikrobien yksilömäärät ovat valtavia. Esimerkiksi yksi gramma maata voi sisältää 100 – 1000 miljoonaa mikrobia. Osa mikrobeista on patogeeneja, eli taudinaiheuttajia ja siksi usein pelkäämme niitä. Todellisuudessa emme kuitenkaan voisi elää ilman mikrobeja. Ne ovat olennainen osa elinympäristöämme ja tarjoavat meille elämämme mahdollistavat puitteet, monimuotoisen luonnon ja vastustuskyvyn. Ruoantuotannon näkökulmasta mikrobit ovat tärkeitä mm., koska:

  • Mikrobit kierrättävät ravinteita. Monet mikrobit ovat hajottajia, jotka mahdollistavat aineiden kierron. Ne pilkkovat eloperäisen aineksen takaisin nitraateiksi, sulfaateiksi, hiilidioksidikisi ja vedeksi, joita kasvit käyttävät uudestaan ravinnokseen.
  • Mikrobit valmistavat humusta. Humus on maan tummaa eloperäistä ainetta, joka syntyy kun mikrobit hajottavat eloperäistä massaa ja jalostavat osan siitä uudeksi ainekseksi. Humus on hyvin tärkeä elävän maan osa, sillä se sitoo hyvin vettä, on tärkeää maan hyvän rakenteen kannalta, toimii puskurina happamoitumista vastaan ja on mikrobiologista hajotusta vastaan kestävää, eli se sitoo hyvin mm. hiiltä.
  • Mikrobit sitovat typpeä. Osa bakteereista pystyy sitomaan typpeä ilmakehästä ja muuttamaan sen kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Suomessa tärkeimpiä typensitojabakteereja ovat Rhizobium-bakteerit, jotka elävät symbioottisessa suhteessa palkokasvien, kuten pavun, herneen ja apilan juuristossa. Ne tunkeutuvat kasvin juuren sisään ja muodostavat nystyrän, jonne typpeä sitoutuu. Bakteeri saa typen sitomiseen tarvitsemansa energian isäntäkasvilta ja isäntäkasvi saa osan bakteerin sitomasta typestä. Lisäksi typensitojabakteereja elää vapaana maaperässä ja vedessä, sekä puolisymbioottisessa suhteessa joidenkin kasvien, kuten vehnän ja juolavehnän juuristojen ympärillä.
  • Mikrobit karsivat vaivaisia yksilöitä. Luonnossa joidenkin mikrobien tehtävänä on rajoittaa populaation kasvua, tai hajottaa heikentyneitä, elinolosuhteisiin heikosti sopeutuneita tai vanhenevia kasviyksilöitä. Kutsumme näitä mikrobeita yleensä taudinaiheuttajiksi. Mm. härmät ja ruosteet ovat esimerkkejä tällaisista mikrobeista, jotka puutarhurin näkökulmasta ovat usein kuitenkin ei-toivottuja vieraita.
  • BONUS: Mikrobit tuovat hyvää mieltä. Maaperässä elävä Mycobakterium vaccae -bakteeri kiihdyttää aivojen mielihyvähormonin, serotoniinin tuotantoa. Bakteeria irtoaa mullasta ilmaan, josta se kulkeutuu hengitysteihin kun ihminen on tekemisissä mullan kanssa.

Maaperän pieneliöt tarvitsevat elääkseen pääosin samoja asioita kuin mekin: happea ja ravintoa. Niiden ravintoa on kuollut kasviaines ja hapensaantia edistää maan pitäminen kuohkeana, eli sen tiivistymisen estäminen (mm. välttämällä raskaiden koneiden käyttöä märillä pelloilla). Myös turhaa maan mylläämistä, kuten kyntämistä on hyvä välttää. Lisäksi kasvinsuojeluaineet ja kemiallisten lannoitteiden suolat haittaavat niiden elintoimintoja, joten luonnonmukainen kasvinsuojelu ja lannoitus kannattavat.

Hyvinvoivan pieneliöstön edut ovat viljelijälle moninaiset. Eloperäisten ravinteiden kierrätyksen lisäksi pieneliöstö vapauttaa maan omia kivennäisaineita kasvien käyttöön, osallistuu humuksen valmistamiseen, muokkaa maan mururakennetta paremmaksi ja helpottaa juurten ravinteiden ottoa. Lisäksi hyvinvoiva pieneliöstö ehkäisee peltomaiden tiivistymistä ja eroosiota sekä vahvistaa maan ja kasvien terveyttä.

Ötökällä on monta tehtävää

Ötökkä on epävirallinen termi, jolla tarkoitetaan pieniä, mutta kuitenkin silmillä nähtäviä selkärangattomia eläimiä, jotka kuuluvat niveljalkaisten tai nilviäisten pääjaksoihin. Maapallolla elelee valtava joukko eri ötökkälajeja, esimerkiksi hyönteislajeja tunnetaan jo yli miljoona. Puutarhoissa ja pihapiireissäkin elelee uskomattoman monta ötökkälajia. Niiden joukossa on runsain määrin ihmisen näkökulmasta hyödyllisiä eliöitä ja lisäksi sellaisia lajeja, joita puutarhuri voi pitää haitallisena. Ötököillä on puutarhassa mm. seuraavanlaisia rooleja:

  • Ötökät osallistuvat pölyttämiseen. Lähes 90 prosenttia kaikista kukkakasveista ja yli 75 prosenttia tärkeimmistä ruokakasveistamme on lisääntymisessään jossain määrin riippuvaisia pölyttäjäeläimistä. Pölyttäjähyönteisistä mesipistiäisten, eli mehiläisten ja kimalaisten rooli pölyttäjinä on kaikista merkittävin ja lisäksi pölytykseen osallistuvat mm. kukkakärpäset ja perhoset.
  • Ötökät osallistuvat tuholaiskantojen säätelyyn. Saalistus ja loisinta ovat luonnon keinoja rajoittaa eläinkantojen kasvua. Esimerkiksi lähes jokaisella hyönteislajilla on oma loispistiäisensä tai -kärpäsensä ja myös saalistajat, kuten petohyönteiset, petopunkit ja hämähäkit osallistuvat tuholaiskantojen säätelyyn. Muita luontaisia vihollisia viljelmillä ovat hyönteisiä syövät selkärankaiset (mm. linnut ja päästäiset) ja eri hyönteisryhmiä sairastuttavat taudit (mm. sienet ja virukset). Viljelijä voi pyrkiä parantamaan luontaisten vihollisten elinoloja, jotta ne torjuisivat haitallisia lajeja. Esimerkiksi leppäkertut ovat hyviä viljojen kirvojen tuhoajia.
  • Ötökät kierrättävät ravinteita. Maaperäeliöstö hajottaa maahan jääneet eloperäisen aineksen jäänteet takaisin ravinteiksi kasvien käyttöön. Maan isommat eläimet (mm. lierot ja änkyrimadot) muuttavat aineksen sellaiseen muotoon, että mikrobit voivat hajottaa niitä helpommin. Myös jotkin maan pinnalla elävät ötökät osallistuvat ravinteiden kierrätykseen. Esimerkiksi turkkilot ja raatokärpäset syövät ja hajottavat kuolleita eläimiä ja lantakuoriaiset hajottavat eläinten lantaa.
  • Ötökät tuottavat maa-ainesta. Maan isommat eläimet, kuten lierot ja änkyrimadot hienontavat ja sekoittavat eloperäistä jätettä nopeuttaen ja tehostaen mikrobien hajotustoimintaa. Lisäksi suuremmat eläimet kuohkeuttavat maata: esimerkiksi lierot poraavat maahan pitkiäkin käytäviä, johon ne myös raahaavat lahoavaa kasviainesta maan pinnalta.
  • Ötökät tarjoavat ravintoa. Ötökät, erityisesti hyönteiset eri kehitysvaiheissaan (muna, toukka, kotelo, aikuinen) ovat ravintoa isommille eläimille, kuten linnuille, lepakoille, päästäisille ja sisiliskoille mahdollistaen omalta osaltaan ekosysteemin monimuotoisuutta. Monet ötökät ovat ravintoarvoltaan erinomaista ravintoa myös ihmisille.
  • Ötökät levittävät siemeniä. Esimerkiksi muurahaiset levittävät mm. sini- ja valkovuokkojen pieniä hedelmiä ja syövät kuljetuspalkkiokseen hedelmän toisessa päässä olevan rasvapitoisen solukon. Myös orvokit ja kiurunkannukset leviävät muurahaisten avulla.
  • Mehiläistalous tuottaa hunajaa ja auttaa pölyttämisessä. Mehiläistarhauksella tarkoitetaan mehiläisten kasvatusta ja hoitoa hunajan ja mehiläisvahan keräämiseksi. Kerätessään kukkivista kasveista siitepölyä ja mettä mehiläiset myös pölyttävät kasveja, mistä syystä mehiläistarhaus on tärkeä maanviljelyn ja puutarhanhoidon kumppani.
  • Ötökät karsivat vaivaisia yksilöitä. Puutarhan tuholaisiksi tai taudin aiheuttajiksi nimittämiemme eliöiden tehtävänä on rajoittaa populaation kasvua, tai hajottaa heikentyneitä, elinolosuhteisiin heikosti sopeutuneita tai vanhenevia kasviyksilöitä. Ötököistä tähän työhön osallistuvat mm. kirvat ja luteet.
  • Ötökät tarjoavat esteettisiä kokemuksia. Puutarhassa lentelevät värikkäät perhoset, pörröiset kimalaiset, kiiltäväsiipiset sudenkorennot sekä sirittävät heinäsirkat ja hepokatit tarjoavat ihmisille hienoja visuaalisia ja auditiivisia elämyksiä. Ympäristökasvatuksen näkökulmasta ne voivat muiden myönteisten luontokokemusten ohella olla herättämässä kiinnostusta luonnonsuojeluun laajemminkin.

Lajista riippuen ötököiden monimuotoisuutta voi tukea huolehtimalla niille tärkeiden elinympäristöjen säilymisestä. Esimerkiksi villipölyttäjät tarvitsevat ravinnokseen eri aikaan kukkivia mesikasveja, joita löytyy viljelemättömiltä laikuilta, kuten pellonreunoilta, joissa on monipuolinen kasvillisuus.

Lue ötököistä lisää tämän materiaalin osiosta “Ötökkä on ystävä”.

Matelijat, linnut ja nisäkkäät pitävät ötökkäkantoja kurissa

Puutarhan linnuista ja nisäkkäistä mieleen tulevat ensimmäisenä helposti ongelmat: rastaat tyhjentämässä herukkapensaita, kauriit nakertamassa omenapuun taimia, jänikset laiduntamassa kasvimaalla ja myyrät järsimässä kasvien juuria. Kasvinsyöjät voivat toki aiheuttaa puutarhurille päänvaivaa, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että kokonaan puutarhan isompiinkaan eläimiin ei kannata hermostua, sillä monista lajeista on puutarhurille myös iso apu. Muun muassa sammakot, sisiliskot, päästäiset, lepakot ja kontiaiset, sekä västäräkit, pääskyset ja eri tiais- ja myös rastaslajit lajit syövät ötököitä ja siten auttavat puutarhuria pitämään kurissa erilaisten tuhohyönteisten ja niiden toukkien, sekä mm. etanoiden ja kotiloiden kantoja.

Nisäkkäiden tarkoituksellinen houkutteleminen puutarhaan on harvinaisempaa, mutta esimerkiksi metsäpäästäinen viihtyy puutarhoissa, joissa on riittävästi aluskasvillisuutta. Huolehtimalla monipuolisesta kasvillisuudesta toivotat sen siis samalla tervetulleeksi asustelemaan puutarhaasi. Tiaiset ovat paikkalintuja, eli ne usein elävät ympärivuotisesti samalla alueella. Aloittamalla lintujen talviruokinnan heti ensimmäisten lumisateiden aikaan tai maan jäädyttyä ja jatkamalla sitä pitkälle kevääseen kutsut linnut saalistamaan puutarhaasi myös kesäaikana. Esimerkiksi sinitiainen voi syödä vuorokaudessa monta kertaa oman painonsa verran ravintoa, joten siitä on puutarhurille iso apu.

Kasvit ovat viljelyekosysteemin tuottajia

Yhteyttäminen eli fotosynteesi on kasvien tärkein tehtävä ekosysteemissä. Sen avulla kasvit sitovat auringon säteilyenergiaa kemialliseen muotoon, eli hiiliyhdisteisiin, joita kutsutaan sokereiksi. Yhteytystapahtuman aluksi säteilyenergia muutetaan kemialliseen muotoon (valoreaktio) ja myöhemmin se muunnetaan glukoosiksi (pimeäreaktio). Sokerien rakennusaineena kasvit käyttävät ilmakehästä sitomaansa hiilidioksidia, sekä maasta juurilla ottamaansa vettä. Prosessissa vapautuu ilmaan happea. Yhteyttäminen tapahtuu useimmiten kasvin lehtien pintasoluissa, joissa on viherhiukkasiksi kutsuttavia soluelimiä. Yhteyttämisestä saamansa energian avulla kasvi ylläpitää elintoimintojaan, sekä kasvattaa biomassaansa ja rakentaa tarvitsemiaan aineita, kuten selluloosaa ja muita hiilihydraatteja sekä proteiineja ja lipidejä.

Yhteyttämisen kemiallinen kaava (reaktioon tarvittava energia saadaan auringon säteilystä):6H2O + 6CO2   –>  C6H12O6 (glukoosi) + 6O2 

Yhteyttämällä saamansa energian ansiosta kasvi on omavarainen. Eniten energiaa kasvi varastoi säilymisensä ja lisääntymisensä kannalta olennaisimpiin osiinsa: hedelmiin, siemeniin ja juuriin – siis juuri niihin osiin, joita me ihmiset ja monet muut eläimet mieluiten syömme. Kasvit ovat ekosysteemin tuottajia ja kaikki muut eliöt ovat toisenvaraisia, eli ne saavat käyttämänsä energian kasvien sitomasta energiasta – joko suoraan tai välillisesti syömällä toisia eläimiä. Yhteyttämisen lisäksi kasvien muita tärkeitä tehtäviä ekosysteemissä ovat mm. maaperän hoitaminen tavoin, eroosion estäminen, ilman ja veden puhdistaminen ja suojapaikkana tai kotina toimiminen eläimille.

Puutarhuri on usein ensisijaisesti kiinnostunut kasvattamiensa kasvien tuottamasta sadosta, mutta monimuotoisen ja kestävän viljelyekosysteemin näkökulmasta puutarhassa on tärkeää huomioida muutkin kuin satokasvit. Viljelyekosysteemissä kasvien monimuotoisuutta voidaan ylläpitää monilla tavoilla: viljelemällä rinnakkain monia eri kasveja (seos- tai sekaviljely), järjestämällä toimiva viljelykierto, kasvattamalla viherlannoksia, sallimalla rikkakasvien kasvu kohtuullisessa määrin, sekä jättämällä suojakaistoja viljelyalueiden reunoille ja ojanpientareille.

Seosviljelyyn on monia keinoja

Seosviljelyn puutarhan monimuotoisuutta lisäävää vaikutusta voidaan toteuttaa monella tavalla. Puutarhaviljelyssä ja varsinkin kotipuutarhassa seosviljely on helppoa, mutta peltokasvien viljelyssä se vaatii enemmän miettimistä. Seosviljelyä voidaan toteuttaa mm. seuraavilla tavoilla:

  • Saman kasvilajin eri lajikkeita viljellään lajikeseoksina
  • Samantyyppisiä kasvilajeja viljellään lajiseoksina tai muodostetaan lajiseokset erityyppisistä kasveista, jos niiden korjuutekniikka antaa siihen mahdollisuuden
  • Viljellään aluskasvia (esim. valkoapila) varsinaisen viljelykasvin parina. Aluskasvi sitoo ilmasta typpeä ja jää sadonkorjuun jälkeen sitomaan maata (eli estää eroosiota)
  • Viljellään seoskasvia (esim. viherlannoskasvi) vuororiveinä tai vuorokaistoina varsinaisen viljelykasvin kanssa

Kumppanuuskasvien käyttö on hyvä tapa toteuttaa seosviljelyä varsinkin kotipuutarhoissa. Monet kasvit auttavat toisten kasvien kasvua eri tavoilla (ja vastaavasti toiset kasvit häiritsevät toisten kasvua). Kumppanuus voi ilmetä esimerkiksi näin:

  • Palkokasvit luovuttavat sitomaansa typpeä muiden kasvien käyttöön (mm. peruna – härkäpapu)
  • Naapurikasvi antaa tuulensuojan aremmalle kasville
  • Voimakkaasti kasvavat kasvit harhauttavat tuhohyönteisiä (mm. porkkana – sipuli)
  • Jotkut kasvit erittävät juurillaan aineita, jotka tappavat tuholaisia tai pitävät ne loitolla (mm. samettikukka – kaalit)
  • Syöttikasviksi kylvetty kasvi (mm. rucola tai kiinankaali) houkuttelee tuholaiset luokseen, jolloin ne jättävät varsinaiset kaaliviljelmät rauhaan
  • Jotkut kasvit edistävät toisten kasvien kasvua (mm. kurkkuyrtti, kehäkukka ja krassi)
  • Monet yrtit parantavat muiden kasvien makua (mm. punajuuri – tilli, tomaatti – basilika)

Puiden istuttaminen yksivuotisen viljelyn lomaan ei ole varsinaista seosviljelyä, mutta se noudattaa seosviljelyn logiikkaa ja on hyvin tehokas tapa tukea puutarhan monimuotoisuutta ja samalla saavuttaa muita kestävyystavoitteita (mm. hiilensidonta ja eroosion esto). Tätä kutsutaan peltometsäviljelyksi (agroforestry). Puut voidaan istuttaa esim. energian-, puutavaran-, hedelmien- tai pähkinöidentuotantomielessä. Peltometsäviljely on tällä hetkellä yleisintä kehitysmaissa, mutta aihe kiinnostaa nykyään runsaasti myös mm. Euroopassa.

Viljelykierron ja viherlannoksen monet edut

Viljelykierrolla tarkoitetaan viljely- ja viherlannoskasvien paikan vaihtamista säännöllisesti vuosittain suunnitellussa järjestyksessä. Viljelykierto suunnitellaan kasvupaikan olosuhteiden ja viljelykasvivalikoiman mukaisesti yleensä 4-6 vuoden mittaiseksi. Viljelykierron tarkoituksena on auttaa kasvien kasvua ja ylläpitää ja parantaa maan kasvukuntoa pitkällä aikavälillä. Viljelykierron toiminta perustuu seuraaviin seikkoihin:

  • Eri kasvilajit käyttävät eri määriä ja erilaisia ravinteita. Typensitojakasvit lisäävät ravinteiden määrää maassa
  • Eri kasveilla on eri syvyyteen ulottuvat juuret ja niillä on erilaisia määriä juurimassaa. Syvä- ja runsasjuuristoiset kasvit lisäävät maan multavuutta ja parantavat sekä ruokamultakerroksen muruisuutta että pohjamaan rakennetta. Lisäksi syväjuuriset kasvit irrottavat ravinteita maaperän varastoista.
  • Heikkojuuriset sekä ei-typensitojakasvit hyödyntävät maan kasvukuntoa parantavien kasvien vaikutuksia.
  • Kasvitaudit ovat yleensä kasvispesifejä, eli ne ovat erikoistuneet vain yhteen kasvilajiin tai -ryhmään. Tauti siis iskee vain yhden kasvilajin tai -ryhmän kimppuun. Maaperässä säilyvät kasvitaudit ehtivät yleensä kuolla muutamassa vuodessa kasvinvuorotuksen aikana, kun ne eivät löydä isäntäkasvia. Kasvien paikan vaihtaminen myös estää taudinaiheuttajia löytämästä paikalle ollenkaan.
  • Osa kasveista erittää juurillaan maahan aineita, jotka torjuvat tiettyjä kasvitauteja

Viherlannoksella tarkoitetaan viljelyalueelle kiertosuunnitelman mukaisesti kylvettävää siemenseosta, josta ei yleensä korjata satoa, vaan kasvien tehtävänä on maanparannus. Viherlannoksina kylvetään erityisesti typpeä sitovia kasveja (mm. apilat ja virnat) ja syväjuurisia kasveja (sinimailanen, ruokonata ja puna-apila), mutta myös esimerkiksi pölyttäjähyönteisten kannalta tärkeitä kasveja (mm. hunajakukka) voidaan kylvää. Viherlannos voi olla yksi- tai monivuotinen. Monivuotisten viherlannosten maata parantava vaikutus on paljon yksivuotisia voimakkaampi.

Rikkakasvi vai tärkeä seuralainen?

Luonnonkasveja on totuttu pitämään puutarhassa haitallisina “rikkakasveina”. Kestävän viljelyekosysteemin näkökulmasta ne ovat kuitenkin ennemminkin viljelykasvien oheiskasveja, joilla on useita tehtäviä. Ne auttavat mm. maan kasvipeitteisyyden ylläpidossa, vihermassan tuotannossa, ravinteiden otossa syvemmistä maakerroksista ja maan rakenteen hoidossa. Ihmiselle monet oheiskasvit sopivat käytettäviksi villivihanneksina ja ovat myös lääkekasveja. Lisäksi mm. nokkosesta valmistettua uutetta voidaan käyttää kasvinsyöjähyönteisten karkotusaineena ja nestemäisenä lannoitteena.

Oheiskasvit ovat sopeutuneet hyvin kasvupaikan olosuhteisiin ja niiden kasvuun lähtö on usein aikaista ja kasvu voimakasta. Ne myös kilpailevat osin samoista ravinteista ja tilasta viljelykasvien kanssa, joten viljelykasvien menestymisen takaamiseksi oheiskasvien kasvua on usein hillittävä. Hyötyjensä vuoksi olisi hyvä pyrkiä juuri oheiskasvien kasvun hallintaan mieluummin kuin niiden torjumiseen. Viljelyalueiden reunoille kannattaa jättää suojakaistoja, joissa luonnonkasvit saavat kasvaa rauhassa.

Monimuotoisuus lautasella

Ruoantuotannon aiheuttama luonnon monimuotoisuuden väheneminen on kulkenut käsi kädessä myös viljeltyjen kasvilajikkeiden monimuotoisuuden vähenemisen kanssa. Vihreän vallankumouksen myötä 1960-luvulta lähtien ihmisten ruokavalio on monipuolistunut eri puolilla maailmaa, mutta samanaikaisesti eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten ruokavalio on muuttunut enemmän samankaltaiseksi. Vehnä, riisi, sokeri ja maissi ovat yhä tärkeämmässä roolissa eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten ruokavaliossa, kun taas aiemmin syötyjen paikallisten kasvilajien (mm. ruis, jamssi ja maniokki) osuus ruoasta on vähentynyt. Myös kasvilajien eri lajikkeiden viljely on vähentynyt ja keskittynyt vain muutamiin lajikkeisiin. Maailmassa on olemassa esimerkiksi ainakin 140 000 vehnälajiketta ja 70 000 maissilajiketta, mutta kaupallisesti niistä viljellään enää vain muutamia kymmeniä tai satoja. Arvioiden mukaan käytössä olevien viljelylajikkeiden määrä on tippunut neljännekseen 1900-luvun alun määrästä.

Viljelykasvien monimuotoisuus on ruokaturvan näkökulmasta hyvin tärkeä kysymys. Olosuhteiden muuttuessa tai kasvitaudin uhatessa sadot ovat vaarassa tuhoutua kokonaan, jos viljelyssä on vain yhtä kasvilajia. Irlannin suuri nälänhätä (Irish Potato Famine) vuosina 1845-52 on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun merkittävä osa ihmisten ruokavaliosta on riippuvainen yhdestä kasvilajista, jota viljellään suurina monokulttuureina. Tuolloin perunarutto iski Irlannin perunaviljelmille ja tuhosi perunasadot seitsemänä peräkkäisenä vuonna tappaen yli miljoona ihmistä nälänhädän vuoksi.

Säilyttämällä viljelykasvien biologinen (geneettinen) monimuotoisuus, voidaan turvata maailmaan ruoantuotanto myös tulevaisuudessa. Vanhoja viljelylajikkeita pyritään eri puolilla maailmaa säilömään siemenvarastoihin, joita kutsutaan geenipankeiksi. Siementen muodossa säilyvää kasvien geneettistä vaihtelua tarvitaan, jotta voidaan jalostaa mm. lämpöä ja kuivuutta kestäviä lajikkeita. Tämä on ilmastonmuutoksen koettelemassa maailmassa entistäkin tärkeämpää.

Viljelykasvien monimuotoisuus on tärkeää myös ihmisten jokapäiväisen ruokavalion ja terveyden kannalta. Esimerkiksi eri värisissä kasviksissa on erilaisia väriaineita ja muita ravintoaineita, jotka edistävät hyvinvointiamme monin tavoin.

Villi ja värikäs puutarha ruokkii monimuotoisuutta

Edellä on esitetty joitakin ehdotuksia puutarhan monimuotoisuuden tukemiseen tiettyjen eliöryhmien näkökulmasta. Ehkä tehokkain näistä toimenpiteistä on toimivan viljelykierron järjestäminen puutarhaan. Monimuotoisuuden tukemisen ohella sen avulla saavutetaan myös monia muita kestävyyshyötyjä. Seuraavassa on esitetty vielä muutamia sellaisia näkökulmia puutarhan monimuotoisuuden tukemiseen, joita voi ottaa huomioon puutarhakokonaisuuden suunnittelussa.

Hallittu hoitamattomuus on periaate, jonka mukaan puutarhan tai muun ihmisen muokkaaman ympäristön joidenkin osien annetaan tarkoituksella rehottaa. Jos koko aluetta siivottaisiin pedantisti jättäen kestävyystavoitteet huomioimatta, olisi alueen lajisto niukkaa. Hallitun hoitamattomuuden tarkoituksena on kasvattaa lajien määrää kyseisellä alueella. Esimerkkejä hallitusta hoitamattomuudesta ovat että puistonurmikoiden jättäminen leikkaamatta tai leikkaamalla pidemmäksi, kelopuiden jättäminen puistoihin ja se että puuston annetaan muodostaa tiheikköjä. Puutarhurin ei siis aina tarvitse kokea stressiä siellä täällä rehottavasta villistä kasvillisuudesta, vaan sitä voi pitää myös ylpeyden aiheena!

Useiden kauniiden kovakuoriaisten, kuten viherkukkajäärän ja kimalaiskuoriaisen toukat käyttävät lahoavaa puuainesta, erityisesti suurikokoisten kuolleiden lehtipuiden runkoja ravinnokseen. Monien mesipistiäisten toukat puolestaan kasvavat turvallisessa puunkolossaan aikuisen pesään varastoiman ravinnon turvin. Säästämällä puutarhaan lahopuuta voit päästä seuraamaan hyönteisten kuhinaa, kääpien väriloistoa tai poikasiaan ruokkivaa käpytikkaa. Lue lisää lahopuutarhan perustamisesta:
http://www.sll.fi/mita-sina-voit-tehda/omalla-pihalla/lahopuutarha

Monet perhoslajit ovat vähentyneet perinnemaisemien harvinaistuessa, koska yleensä juuri ketojen ja niittyjen kukkaset houkuttelevat perhosia. Perustamalla perhospuutarhoja, voidaan auttaa uhanalaisten perhoslajien säilymistä ja samalla myös kasvilajien säilymistä, jos puutarhaan valitaan luonnonkasveja ja erityisesti harvinaistuneita lajeja. Samalla puutarhan kukkaloisto voi houkutella paikalle myös esimerkiksi erilaisia mesipistiäisiä ja kovakuoriaisia. Perhospuutarha perustetaan kylvämällä tai istuttamalla lämpimälle ja tuulensuojaiselle paikalle isoja kokonaisuuksia eri aikaan kukkivia perhosten mielikasveja.

Lue lisää perhospuutarhan perustamisesta esim. täältä: http://karolinanpuutarha.blogspot.fi/2016/02/suunnittele-perhospuutarha-konstruera.html

Lisää eri ötökkälajien monimuotoisuuden lisäämisestä voit lukea mm. tämän materiaalin Ötökkä on ystävä -osiosta.

Tekemistä aiheen parissa

1. MONIMUOTOISUUDEN TUKEMISEN SUUNNITELMA

Tutustutaan tämän artikkelin vinkkeihin siitä, miten puutarhan monimuotoisuutta voidaan eri tavoin tukea. Sen jälkeen tehdään oman puutarhan monimuotoisuuden tukemisen suunnitelma. Mitä tehdään tänä vuonna, mitä ensi vuonna ja mitä viiden vuoden sisällä? Suunnitelmat tehdä ryhmissä ja lopuksi eri ryhmien tulokset kootaan yhdeksi yhteiseksi suunnitelmaksi.

2. VILJELYKIERTO KUNTOON

Viljelykierto on ratkaisu hyvin moniin maanviljelyn kestävyysongelmiin ja sen avulla tuetaan myös puutarhaekosysteemin monimuotoisuutta. Joko teidän puutarhanne viljelykierto on kunnossa? Jos ei, nyt olisi aika paneutua asiaan! Opiskelkaa viljelykiertoon liittyviä kysymyksiä.Tämän materiaalin “Kestävää ruoantuotantoa” -osiossa on esitetty yksi mahdollinen viljelykiertosuunnitelma ja toinen mahdollisuus löytyy täältä: http://www.lastenpuutarha.fi/fileadmin/Tiedostot/Julkaisut/Yhteistuumin_viljelemaan.pdf (s. 37-39). Tehkää puutarhaanne sopiva oma suunnitelmanne ja miettikää, miten sitä lähdetään toteuttamaan. Jos aihepiiri tuntuu hankalalta, pyytäkää suunnitteluun mukaan aiheesta tietävä kotipuutarhuri tai puutarha-alan ammattilainen.

3. MIKROBIT MANNEKIINEINA

Mikrobeilla on ekosysteemeissä monenlaisia tehtäviä. Hyvän mikroskoopin avulla voimme niitä nähdä, mutta ehkä voisimme käyttää myös hiukan mielikuvitustamme? Miltä voisi näyttää typensitojabakteeri, eloperäistä ainesta hajottava tai humuksen rakentamiseen osallistuva mikrobi? Entä hyvää mieltä tuottava Mycobakterium vaccae? Piirretään tai maalataan mielikuvituksen tuotteista kuva isolle paperille ja kirjoitetaan mikä kyseisen bakteerin rooli on ekosysteemissä. Lopuksi selvitetään esimerkiksi netin kuvahaun avulla miltä ne bakteerit ihan oikeasti näyttävät.

4. VIHANNESTEN HISTORIA

Miten syömämme vihannekset ovat kehittyneet nykyisen kaltaisiksi viljelylajikkeiksi tuhansien vuosien kuluessa? Selvittäkää, mistä viljelemämme kasvilajit ovat alunperin peräisin ja minkälaisen tien ne ovat kulkeneet matkalla tämän päivän ruokapöytään? Tehdään eri vihannesten teistä postereita, jotka kootaan näyttelyksi otsikolla “Vihannestemme tiet”. Tämä sivusto on työssä hyvä apu: http://www.vegetablefacts.net/vegetable-history/

5. MINKÄ VÄRINEN ON PORKKANA?

Useimmista tuntemistamme viljelykasveista on olemassa tuhansia tai jopa satoja tuhansia eri lajikkeita, mutta kaupasta saamme ostaa yleensä vain muutamaa tavallisinta. Siksi saatamme luulla, että porkkana on aina oranssi, retiisi punainen ja kesäkurpitsa vihreä. Tutustutaan puutarhassa tai esim. netin kuvahaun avulla viljelykasvien erilaisiin lajikkeisiin (kasvis englanniksi + varieties). Sen jälkeen piirretään tai maalataan asetelmia otsikolla “Monimuotoiset vihanneksemme”.

Täältä voi lukea anekdootin siitä, miksi porkkana usein on oranssi: http://www.mtv.fi/lifestyle/makuja/artikkeli/suositun-vihanneksen-hammastyttava-tarina-miksi-porkkanat-ovat-oransseja/5636776

6. ATERIA SATEENKAAREN VÄREISSÄ

Erilaisten kasvisten monipuolinen viljely lisää myös luonnon monimuotoisuutta. Viljelykiertosuunnitelmassa kasvilajit jaetaan yleensä ryhmiin sen mukaan, kuinka paljon ravinteita ne kuluttavat. Ruokalautaselta käsin jako voidaan tehdä eri värisiin vihanneksiin. Eri värisissä kasviksissa on erilaisia väriaineita ja muita ravintoaineita, jotka edistävät hyvinvointiamme monin tavoin. Mietitään mitä eri värisiä kasviksia on olemassa ja suunnitellaan ja toteutetaan sen jälkeen ateriakokonaisuus, jossa on vähintään viittä väriä:
1) vihreää 2) punaista 3) oranssin keltaista 4) sini-violetti-purppuraa 5) vaaleaa-ruskeaa 

Tehtävät 7-11 on poimittu Edu.fi -sivulta (Luonnon monimuotoisuus ja sen merkitys)
http://www.edu.fi/yleissivistava_koulutus/aihekokonaisuudet/kestava_kehitys/teemoja/monimuotoisuuden_vaaliminen/luonnon_monimuotoisuus_ja_sen_merkitys

7. MONIMUOTOISUUS ERI KÄYTTÖTARKOITUKSIIN VARATUILLA ALUEILLA
  • Merkitse 1 metri x 1 metri ruutuja pihanurmikolle, metsään, niitylle ja viljelyalueelle.
  • Montako kasvi- ja eläinlajia löydät kustakin ruudusta?
  • Miksi lajien määrät poikkeavat toisistaan?
  • Millaisia ravintoketjuja eri ruuduilta löytyy?
  • Vertaa samojen ruutujen lajistoa keväällä, loppukesällä ja syksyllä.
  • Miksi eri ruutujen biodiversiteetti on erilainen?
  • Mieti, miten lajien määrälle käy, kun peltopinta-ala ja nurmikot laajenevat?
  • Miksi ihmisen ravinnoksi tai pihojen ja puistojen kauneudeksi tarvitsemattomia lajeja pitäisi suojella?
  • Miten ihmisiä voisi motivoida lajien suojeluun? 
8. MIKÄ ON GEENIPANKKI?
  • Ota selvää, mikä on geenipankki.
  • Miksi geenipankkeja tarvitaan?
  • Millaisia geenipankkeja maailmalla on?
  • Millaista tietoa löydät viljelykasvien geenipankeista?
9. HYÖNTEISTEN MERKITYS VILJELYKASVIEN SATOIHIN
  • Monet viljelykasvit ovat hyönteispölytteisiä. Perehdy, millaisia ongelmia seuraa, jos hyönteisten määrä vähenee.
  • Miten viljelijät yrittävät varmistaa pölytyksen onnistumisen?
  • Mitä syitä hyönteisten määrän vähenemiseen esitetään?
  • Miten eläimet vaikuttavat kasvien leviämiseen?
10. EKOSYSTEEMIPALVELUT OVAT HYVINVOINNIN PERUSTA
  • Luonto tarjoaa ihmiselle erilaisia hyötyjä eli ekosysteemipalveluita. Ekosysteemipalveluita ovat varanto- eli tuotantopalvelut (ravinto, luonnonlääkkeet, kuidut, vesi, geneettinen perimä), kulttuuripalvelut (virkistys, matkailu, eettiset ja uskonnolliset näkökohdat), sääntelypalvelut (ilmasto) ja ylläpitävät palvelut (veden ja ravinteiden kierto, eloperäisen maaperän suojelu).
  • Perustele, miksi yhteiskunnan toiminta perustuu pohjimmiltaan kokonaan luontoon ja sen ekosysteemipalveluihin.
  • Miksi luonnon monimuotoisuus on ekosysteemipalveluiden perusta?
  • Miksi ekosysteemipalvelujen arvoa on vaikea määrittää?
11. BIOLOGINEN TORJUNTA JA MONIMUOTOISUUDEN SUOJELU
  • Perehdy biologisen torjunnan muotoihin
  • Millaisia biologisen torjunnan muotoja on olemassa?
  • Vertaa biologisen torjunnan ja kemiallisten torjunta-aineiden käytön vaikutuksia monimuotoisuuteen.

Ilmiöoppimista!

Aihepiirin parissa voi toteuttaa monialaisen oppimiskokonaisuuden esimerkiksi seuraavien oppiaineiden yhteistyönä. Oppimiskokonaisuuden yksityiskohtia suunniteltaessa opettajien tulee huomioida, että aihetta käsitellään kaikilla ympäristökasvatuksen kannalta olennaisilla tavoilla: oppiminen ympäristössä, oppiminen ympäristöstä ja toimiminen ympäristön puolesta.

Biologia
  • Puutarhan eri eliölajit ja monimuotoisuuden tukeminen
  • Ekosysteemipalveluiden merkitys
  • Geenivarojen säilyttäminen
Kuvataide
  • Puutarhan havaittu ja kuviteltu kuviteltu monimuotoisuus
Kotitalous
  • Monipuolinen ruokavalio ja sen yhteydet monimuotoiseen ruoantuotantoon ja ruokaturvaan
Historia
  • Maatalouden historia ja tekniikoiden muutokset alkuajoista nykypäivään ja tämän yhteydet maankäytön muutoksiin ja vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen
  • Ruoka- ja ruoka-aineiden historia

Lähteitä ja lisälukemista