Joka maataan viljelee huolella – kestävää ruoantuotantoa

Suomalainen reggae-orkesteri Soul Captain Band laulaa seuraavaa: “Hän joka maataan viljelee huolella, saa enemmän kuin miljoona siunausta, lausuu enemmän kuin miljoona rukousta, kiittää enemmän kuin miljoona kiitosta.” Ruoantuotanto aiheuttaa maailmassa valtavat määrät ympäristöongelmia, mutta niitä on mahdollista myös ratkaista kestävillä ruoantuotantomenetelmillä. Tekstissä tehdään ongelmiin pikakatsaus ja lähdetään sen jälkeen etsimään ongelmiin ratkaisuja maailmanlaajuisesti ja omassa puutarhassanne.

Jukka Poika ja Jenkkarenkka esittävät laulun Joka maataan viljelee: https://www.youtube.com/watch?v=4FNj-InhZoA

Jouni Viitala

Ruoka kuormittaa ympäristöä

Ravinto on ihmisen perustarve ja elämän ehto, mutta ruoantuotanto myös kuormittaa ympäristöä monin eri tavoin. Koko maailman mittakaavassa noin kolmannes kaikesta ihmisen aiheuttamasta ympäristökuormituksesta syntyy ruoantuotannosta ja kulutuksesta. Kasvihuonepäästöistä osuus on samaa luokkaa. Vaikutus vesistöjen tilaan on vieläkin suurempi: ruoantuotanto aiheuttaa jopa puolet vesistöihin kulkeutuvista ravinnepäästöistä.

Alla olevaan taulukkoon on koottu ympäristöongelmia, joita maanviljely maailmanlaajuisesti aiheuttaa maaperään, vesistöihin, ilmakehään ja luonnon monimuotoisuudelle. Kestäviä viljelymenetelmiä käyttämällä ongelmia voidaan kuitenkin vähentää huomattavasti tai jopa ratkaista kokonaan. Yksittäisiä ihmeratkaisuja ei ole olemassa, mutta toimiva viljelykierto ja viljelytekniikoiden kokonaisvaltainen tarkastelu paikallisiin oloihin sopeutettuna ovat hyviä lähtökohtia kestävälle ruoantuotannolle.

On myös hyvä pitää mielessä eri ruoantuotantomenetelmien erikokoiset vaikutukset. Jonkin verran eläintuotantoa tarvitaan pitämään yllä kestävää ja kannattavaa kasvintuotantoa, mutta tällä hetkellä eläintuotanto on reilusti ylimitoitettua. Eläinten rehun tuotanto vie resursseja ja aiheuttaa ympäristökuormitusta yhtä paljon kuin ruokakasvien viljelykin, mutta suhteessa siitä saadaan ruokaa reilusti vähemmän, käytettyyn maapinta-alaan nähden jopa vain muutamia prosentteja.

ONGELMARATKAISUT
MAAPERÄ
Maan tiivistyminenViljelytoimenpiteiden oikea ajoittaminen, ei raskailla koneilla märille pelloille; eläimet tai robotit (esim. kylvämään ja kitkemään -> ei tarvetta mennä pellolle painavilla koneilla); maan rakenteen parantaminen syväjuurisilla kasveilla
Orgaanisen aineksen katoaminen maastaViherlannokset, viherkatteet, kesannointi, eläinten lannan käyttö lannoitteena, orgaaniset lannoitteet ja kompostointi

 

Maaperän eroosioSyyskylvöiset kasvit (rypsi, ruis), katteiden käyttö (uudet biohajoavat katteet yms.), aluskasvit, syyskyntöjen välttäminen, ympärivuotiset nurmet, pensaat-, puut- ja muut sitoja- ja suojakasvit
Maaperän kemikalisoituminenKemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden välttäminen; monipuoliset viljelyekosysteemit; monipuolinen viljelykierto; houkutus- ja karkotuskasvit; biologinen torjunta
Fosforin (kaivannainen) loppuminenLannan ja virtsan käyttö lannoitteena; viherlannoitus; yhteiskunnan jätteestä kuten lietteistä, selluteollisuudesta yms. ravinteet kiertoon lannoitteiksi (kiertotalousyhteiskunta)
Maaperän suolaantuminen kastelluilla alueilla (ei ongelma Suomessa)Tihkukastelujärjestelmät, suolaa kestävät kasvilajikkeet (jalostus)
ILMAKEHÄ
Keinolannoitteiden tuottamisesta syntyvä ympäristökuormitus, erityisesti typpilannoitteen tuottamisen energiaintensiivisyys -> ilmastopäästötLuonnonmukaiset tavat huolehtia ravinnetaloudesta: monipuolinen viljelykierto, viherlannoitus, palkokasvien viljely, kompostointi ja orgaaniset lannoitteet
Maan hiilensidontakyvyn heikkeneminen, mikä voimistaa ilmastonmuutostaEstetään orgaanisen aineksen katoaminen maasta (viherlannokset ja -katteet); monipuolinen viljelykierto; monivuotiset nurmet ym kasvipeitteisyys; biohiili; kyntämättä jättäminen; uudenlaiset kylvökoneet ja -teknologia, suorakylvön lisääminen ja maanmuokkauksen vähentäminen
Maankäytön muutokset maatalouden seurauksena (suuri osa maapinta-alasta on nykyään viljelykäytössä) → esim. metsien häviäminen ja sen seurauksena vähäisempi hiilen sidonta. Lisäksi tämä vaikuttaa mm. luonnon monimuotoisuuteen, hydrologisiin kiertoihin.Hävikkiruoan synnyn vähentäminen; kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen, uudet ruoantuotantomahdollisuudet (mm. hyönteiset)
Metaanin vapautuminen ilmakehään (lähteenä lehmien märehtiminen ja lanta, riisinviljely, kaatopaikoille päätyvä biojäte)-> ilmastonmuutos (metaani on voimakas kasvihuonekaasu)Karjatalouden vähentäminen ja lehmille luontaisemman ravinnon (eli nurmen) syöttäminen soijan sijaan; ihmisten kasvispainotteinen ruokavalio; kestävä jätteiden käsittely
VESISTÖT
Ravinteiden valuminen pelloilta vesistöihin -> vesistöjen rehevöityminenKäytetään oikeanlaisia ravinteita, oikea määrä, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan; viherlannokset; kipsin levittäminen pelloille (vähentää fosforin valumista vesistöihin); vesistöjen suojakaistaleet; peltojen vesitaloudesta huolehtiminen (mm. ojitus vähentää pintavirtailuvettä pellolla vähentäen fosforin kulkeutumista vesistöihin)
Liiallinen (kastelu)veden käyttö -> veden loppuminen kuivilla alueilla (ei ongelma Suomessa)Tihkukastelujärjestelmät; katteiden käyttö (vähentävät haihtumista), paremmat kasvivalinnat; maan orgaanisen aineksen suojelu ja lisääminen
Liikakalastus pienentää kalakantoja.Kalan korvaaminen kasvispainotteisella ruoalla.
MUUT
Eliöstön ja elinympäristöjen monimuotoisuuden väheneminen, syynä mm. monokulttuurit ja torjunta-aineetMonipuolinen viljelykierto; houkutuskasvit; biologinen torjunta; monimuotoinen maatalousympäristö (esim. ojat ja niiden pusikoituneet reunat ovat pesimäpaikkoja joillekin linnuille ja monille hyönteisille)
Viljelylajien geneettisen monimuotoisuuden säilyminen (merkitys monimuotoisuudelle ja lajien soputumiseen muuttuviin olosuhteisiin, esim. ilmastonmuutos)Maatiaiskasvien viljely; monipuolisten viljelylajikkeiden kasvattaminen; avopölytteisten kasvilajien suosiminen ja paikallisten pienten siemenfirmojen tukeminen
Tuholaisten ja rikkakasvien resistenssi torjunta-aineilleMonipuolinen viljelykierto; houkutuskasvit; biologinen torjunta; mikrobivalmisteiden käyttö (vahvistetaan tuotantokasvin vastustuskykyä)
Aiheesta voi lukea lisää tämän oppaan eri osioista:

Jos ratkaisuja moniin ravinnontuotannon aiheuttamiin ympäristöongelmiin kerran on olemassa, miksi ruoantuotantojärjestelmämme ei tällä hetkellä ole kestävä?

Syitä tähän on monia. Vaikka viljeltävien kasvilajien monipuolisuus on ympäristön kannalta hyvä ratkaisu, on maataloustukien hakeminen, tuotteiden markkinointi ja koneistaminen monimutkaisia montaa tuotantokasvia tuottavilla tiloilla. Tukia tulisi siis suunnata toisella tavalla. Myös viljelijöille suunnatussa koulutuksessa ja neuvontapalveluissa on edelleen puutteita. Esimerkiksi rikkakasvien torjunta ilman kemiallisia torjunta-aineita vaatii vankkaa viljelyosaamista, mm. oikeanlaista ajoittamista. Toisaalta ajoittaminen voi olla haastavaa nykymaailmassa siksikin, että suuri osa kasvinviljelijöistä on töissä myös maatilan ulkopuolella. Kuluttajillakin voidaan ajatella olevan vastuu vaatia kestävämmin tuotettua ruokaa.

Mitä on kestävä ruoantuotanto?

Maanviljelyn globaali haaste on tuottaa ruokaa maailman kasvavalle väestölle kannattavasti ja tehokkaasti, ottaen samalla huomioon ympäristönäkökohdat ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Kestäviä ruoantuotantotapoja on olemassa monenlaisia, mutta käsitteenä sanapari on ongelmallinen, sillä se voi tarkoittaa puhujasta riippuen melkein mitä vain.

Eräs tapa määrittää ruoantuotannon kestävyyttä on tutkia taloudellisia, ekologisia ja sosiaalisia tunnuslukuja, joiden avulla voidaan siivilöidä laajasta tietotulvasta olennaista tietoa. Ekologisia tunnuslukuja voivat olla esimerkiksi lintulajien lukumäärä peltohehtaaria kohden tai pellon ravinnetase. Kestävää taloutta kuvaa maatilan tulonkehitys ja viljelijän terveyden kehitys puolestaan on sosiaalinen tunnusluku. Ainakaan tällä hetkellä tunnusluvut eivät kuitenkaan ole yleisessä käytössä kestävästä ruoantuotannosta puhuttaessa.

Monitulkintaisia kysymyksiä ovat mm. suomalaisen ruoantuotannon ja lähiruoan kestävyys.

Kotimainen tuote tarkoittaa kyllä kotimaista työtä ja valvottua tuotantoketjua, jossa esimerkiksi puhtauteen ja eläinten hyvinvointiin liittyvät määräykset ovat usein tiukempia kuin muualla Euroopassa tai maailmalla. Jos kuitenkin kotimaisen tuotannon kestävyys olisi itsestään selvää, ei siitä seuraavia ympäristöongelmia pitäisi esiintyä lainkaan. Tällä hetkellä ympäristön tila on liian huono Suomessakin.

Myös lähiruoka on käsitteenä epätarkka. Lähiruoaksi saatetaan laskea vain muutaman lähikunnan alueella tai jopa koko EU:n alueella tuotettu ja kulutettu ruoka. Lähiruoan tärkeimpinä ominaisuuksina pidetään ruoan tuoreutta ja alkuperätietoa ja lisäksi se voi auttaa alueellisen ruokaperinteen säilyttämisessä. Lähiruoan ekologinen kestävyys on kuitenkin kysymysmerkki. Yleensä ruoan tuotantotapa vaikuttaa tuotteen ekologiseen jalanjälkeen huomattavasti enemmän kuin kuljetusmatka, joka aiheuttaa päästöistä vain muutaman prosentin. Ekologisesti kestävin ruoka tuotetaan olosuhteissa, joissa tarvitaan mahdollisimman vähän lämmitystä, lannoitteita ja muita resursseja. Lähiruoka voikin usein olla ympäristölle haitallisempaa kuin kauempana tuotettu. Lisäksi kotimainen ruoka ei Suomessa ole läheskään aina aitoa lähiruokaa, sillä etäisyydet maassamme ovat suuret.

Geenimuuntelukin (gm) on hyvin vastakkaisia mielipiteitä herättävä aihe. Joidenkin mielestä se on hieno mahdollisuus jalostaa kasveihin esimerkiksi vastustuskyky tiettyjä ongelmallisia tuholaisia vastaan ja vastata maailman ruokapulaan. Toiset taas pitävät geenimuuntelun lähtökohtia vääränä, koska esimerkiksi monimuotoisella viljelyllä voidaan ehkäistä ne ongelmat, joihin gm-lajikkeilla pyritään vastaamaan. Tällä hetkellä viljellyimpiä gm-lajikkeita on soijapapu, jota voidaan suoraan ruiskuttaa muut kasvit tappavalla glyfosaatti-torjunta-aineella. Sen runsaan käytön arvellaan olevan yhteydessä monien hyönteislajien vähenemiseen ja joissakin tutkimuksissa on havaittu vaikutuksia myös nisäkkäisiin.

Markkinatalouden periaatteiden mukaisesti kysyntä lisää tarjontaa. Välillä kuluttajan voi olla vaikeaa tietää miten ruoka on tuotettu ja mitä vaatia kaupassa. Eräs apu kestävien kuluttajavalintojen tekemiseen ovat erilaiset myöhemmin tässä tekstissä esiteltävät merkit. Tuotantotapojen tuntemuksen ohella on hyvä muistaa, että kasvisruokavalion aiheuttama ympäristökuorma on selvästi pienempi kuin runsaasti lihaa ja maitotuotteita sisältävän ruokavalion. Esimerkiksi naudanlihakilon ilmastopäästöt ja vesijalanjälki voivat olla moni kymmenkertaiset verrattuna useimpien marjojen, vihannesten, papujen ja perunan päästöihin. Ympäristötietoisen kuluttajan ruokavalio on siis kestävästi tuotettu ja kasvispainotteinen.

Ekologisesti kestäviä tuotantotapoja on monia

Tavanomaisessa viljelyssä kasvien tarvitsemat ravinteet lisätään peltoon pääosin keinolannoitteina, ja tuholaisia torjutaan kemiallisin torjunta-ainein. Sen lisäksi on olemassa useita erilaisia viljelymenetelmiä, jotka pyrkivät erityisesti vastaamaan maanviljelystä aiheutuviin ympäristöongelmiin hyödyntämällä luonnon omia toimintamalleja. Näistä seuraavassa esitellään lyhyesti luonnonmukainen- eli luomutuotanto, biodynaaminen viljely ja permakulttuuri.

Luomuviljelyssä luonnon omaa toimintaa hyödynnetään maan viljavuuden hoidossa, kasvien ravinteiden saannin turvaamisessa ja kasvinsuojelussa. Kemiallisten aineiden sijaan tuetaan mm. maaperän pieneliöstön työtä, typensitojabakteerien suorittamaa biologista typensidontaa, tuholaisten luontaista säätelyä ja käytetään karjanlantaa. Joidenkin arvioiden mukaan luomuviljelyn lisääminen vähentäisi kasvihuonekaasupäästöjä, mutta eri viljelykasvien ja eläinlajien osalta luomuviljelyn ilmastovaikutuksista käydään edelleen keskustelua. Vesistöjen tilaan luomuviljelyllä on selkeä positiivinen vaikutus verrattuna tavanomaiseen viljelyyn. Kuluttaja löytää luomuna tuotetut tuotteet kaupasta luomumerkkien avulla. Ne kertovat tuotannon täyttäneen tietyt kriteerit ja toimintaa valvotaan tiukasti.

Merkeistä voit lukea lisää täältä: http://luomu.fi/ruoka/luomumerkit/

Biodynaaminen viljely on luonnonmukaista maanviljelyä, jonka metodien alullepanija on Rudolf Steiner. Biodynaamisessa viljelyssä korostetaan monimuotoisen, ekologisen tilakokonaisuuden luomista, viljelijän ja kuluttajan vastuuta luonnosta ja kotieläimistä, keskinäistä yhteistyötä koko ketjussa pellolta pöytään sekä korkealaatuisen ravinnon merkitystä ihmisen elämänlaadulle. Biodynaaminen viljely eroaa luomuviljelystä mm. käyttämällä ”biodynaamisia” ruiskutteita eli preparaatteja. Kaupassa biodynaamisesti viljellyt tuotteet tunnistaa Demeter-merkin avulla.

Permakulttuuri on kokonaisvaltainen suunnittelumenetelmä, jonka Bill Mollison ja David Holmgren kehittivät 1970-luvulla Australiassa. Sana permakulttuuri on koottu yhteen sanoista permanent ja (agri)culture, kestävä kulttuuri, ja menetelmän periaatteilla voidaan ruoantuotannon lisäksi suunnitella myös muita elämän osa-alueita, kuten rakentamista, yhteisöllisyyttä ja taloutta. Permakulttuurin periaatteet ottavat mallia ja mukailevat luonnon ekosysteemejä luoden kestäviä, ekologisesti harmonisia ihmisympäristöjä parantaen luonnon monimuotoisuutta ja maan elinvoimaisuutta ja korjaten maalle aiheutettuja vaurioita. Tavoitteena on vähentää riippuvuutta työläistä ja energiaintensiivisistä (viljely)menetelmistä. Permakulttuuria noudattavat tilat ovat useimmiten omavaraisia tiloja, joten niiden satoa ei yleensä ole kaupassa myynnissä, eikä menetelmälle ole olemassa omaa merkkiä.

Sosiaalinenkin kestävyys on syytä huomioida

Kestävä ruoantuotanto on ekologisen kestävyyden ohella myös sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää. Tuotannon sosiaalista kestävyyttä painottavat mm. Reilun kaupan merkki, sekä uudehko kumppanuusmaatalous. Reilun kaupan sertifiointijärjestelmä pyrkii parantamaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä auttamalla kuluttajia tekemään ostopäätöksissään kestäviä valintoja. Reilun kaupan merkki tuotteessa tarkoittaa, että tuotantoketju noudattaa Fairtrade International -järjestön (FLO) asettamia kriteerejä. Kriteerit liittyvät työntekijöiden työoloihin, työstä saatuun korvaukseen, sekä viljelymenetelmien ympäristöystävällisyyteen.

Länsimaissa viljelijöiden asemaan kiinnitetään erityistä huomiota mm. kumppanuusmaataloudessa (eng. Community Supported Agriculture = CSA). Sen toimijoita ovat ruokaosuuskunnat, jotka esimerkiksi Suomessa ovat usein lähteneet liikkeelle niin, että kuluttajat ovat palkanneet puutarhurin ja vuokranneet pellon. Kyseessä on siis on tuottajien ja kuluttajien yhteistyö, jossa kuluttajat saavat laadukasta ruokaa suoraan tutulta tuottajalta ja tuottaja saa varmuutta tuotteidensa markkinointiin ja sadolleen vakituisen ostajakunnan. Kuluttajat maksavat satotuotteista etukäteen, mikä mahdollistaa investointien tekemisen ja työntekijöiden palkkaamisen.

Usein sosiaalisesti kestävässä viljelyssä kiinnitetään runsaasti huomiota myös ekologiseen kestävyyteen.

Viljelyekosysteemiä hoidetaan kokonaisuutena

Kestävä viljelyekosysteemi jäljittelee luonnon ekosysteemiä. Luonnossa paljasta maata ei juuri näy. Kasveja kasvaa eri korkeuksilla, jotta auringonvalo tulee tehokkaasti käytetyksi maanpinnasta puiden latvustoon saakka. Kasvien juuret sitovat, muokkaavat ja ilmastavat maata, eikä maa-ainesta huuhtoudu veden tai lennä tuulen mukana pois. Kuollessaan juuret jättävät jälkeensä ilmakäytäviä ja toimivat hajottajien ravintona. Lehtien kasvaessa valoa kohti niistä muodostuu lehvästö, joka varjostaa maanpintaa ja vähentää veden haihtumista. Maata suojaa myös kuolleen kasvimateriaalin muodostama karikekerros. Eri kasvilajit auttavat toisiaan lisäksi karkottamalla toistensa tuholaisia ja houkuttelemalla hyötyeliöitä.

Myös kestävän viljelyekosysteemin keskeiset tunnusmerkit ovat multava ja ilmava maan rakenne, runsas määrä hajotettavaa eloperäistä ainetta ja monipuolinen eliöstö. Kestävässä maataloudessa kohdistetaan huomio yksittäisten kasvien sijaan koko viljelyekosysteemin toimivuuteen pitkällä aikavälillä, sillä viljelykasvien satoisuus on luonnollinen seuraus koko ekosysteemin hyvinvoinnista. Kasvit ovat ekosysteemin tuottajia luoden elinmahdollisuudet eläimille ja ihmisille. Ne kasvavat maassa, jonka hyvinvointi on niiden oman hyvinvoinnin ehto.

Hyvinvoiva maa on kaiken A ja O

Viljelymaa on elämää täynnä olevan maankuoren ylin, jopa vain noin 20 cm paksu kerros, josta kaikki elämä maapallolla on riippuvainen. Maa koostuu kahdesta pääosasta: mineraaliaineksesta ja eloperäisestä aineksesta. Näiden lisäksi maassa on ilmaa ja vettä.

  • epäorgaaninen eli mineraaliaines on rapautunut peruskalliosta. Se voi olla esimerkiksi hiekkaa, hiesua, savea, tai näiden sekoitusta.
  • orgaaninen eli eloperäinen aines on peräisin kuolleista kasveista ja eläinjätteestä. Mikrobit jalostavat osan eloperäisestä aineksesta humukseksi. Monimutkaisen rakenteensa vuoksi humus sitoo hyvin vettä, on tärkeää maan hyvän rakenteen kannalta, toimii puskurina happamoitumista vastaan ja on mikrobiologista hajotusta vastaan kestävää, eli sitoo hyvin mm. hiiltä. Humuspitoinen maa onkin kestävän ruoantuotannon ja oikeastaan koko elämän peruselinehto.

Maan kykyä tuottaa satoa nimitetään viljavuudeksi tai kasvukunnoksi. Viljavuuteen vaikuttavat lukuisat tekijät, mm. kunkin paikan ilmasto (lämpöolot ja sateisuus), maaperän laatu (maan happamuus, ravinteisuus, vesitalous, eloperäisen aineksen määrä ja laatu), pieneliöstön toiminta, kasvien juuret, sekä käytetty viljelytekniikka. Viljavuus syntyykin siis paljon enemmän ekosysteemin eri osien välisestä hyvästä toiminnasta, kuin jonkin tietyn kasvulle hyödyllisen tekijän olemassaolosta. Viljavan maan tunnuspiirre on muruinen rakenne ja siitä seuraava huokoisuus. Huokoiset murut ovat tärkeitä, koska ne varastoivat ravinteita ja vettä kasveille käyttökelpoiseen muotoon ja toimivat pieneliöstön kasvualustoina.

Kourallisessa elävää maata on enemmän pieneliöstöä kuin maapallolla ihmisiä ja pieneliöstöstä huolehtiminen on tärkeä osa hyvää maan hoitoa. Maaperän eläimet, kuten madot, lierot, hyönteiset ja alkueläimet, sekä bakteerit ja sienet tarvitsevat elääkseen happea, lämpöä, hajotettavaa kasviainesta ja sopivaa kosteutta. Hyvinvoivalla pieneliöstöllä on maassa monenlaisia tehtäviä: se mm. hajottaa eloperäistä ainesta kasvien käyttöön sopiviksi ravinteiksi ja vapauttaa myös kivennäisaineita kasvien käyttöön, muokkaa maan mururakennetta paremmaksi ja helpottaa juurten ravinteiden ottoa. Lisäksi pieneliöstö ehkäisee peltomaiden tiivistymistä ja eroosiota sekä vahvistaa maan ja kasvien terveyttä.

Kestävän viljelyekosysteemin Kolme Kovaa K:ta

Kestävää viljelyekosysteemiä pidetään yllä ja hoidetaan kiertoviljelyn, katteen käytön ja kohopenkkien avulla. Viljelykierto on helppo toteuttaa ja ehdottoman tärkeä kaikenlaisessa kestävässä viljelyssä kaupallisesta pelto- ja puutarhaviljelystä kotipuutarhaviljelyyn. Myös erityyppisten katteiden käyttö on mahdollista ainakin osalla viljelykasveista myös ison mittakaavan viljelyssä. Sen sijaan kohopenkkien ylläpito on suuren mittaluokan puutarhaviljelyssä haastavaa, koska niiden hoitaminen koneiden avulla on vaikeaa. Tämä ei vielä tarkoita, etteikö viljely voisi olla kestävää. Lapiotyöllä hoidettavissa puutarhoissa kohopenkit ovat joka tapauksessa järkevä valinta.

Viljelykierto on luonnonmukaisen viljelyn käytännöistä keskeisin. Sillä tarkoitetaan viljely- ja maanparannuskasvien paikan vaihtamista säännöllisesti vuosittain suunnitellussa järjestyksessä. Viljelykierron tärkein tehtävä on viljelymaan ravinnetalouden hoitaminen, mutta sillä hoidetaan myös maan rakennetta, kasvatetaan eloperäisen aineen määrää maassa, ehkäistään kasvitautien ja kasvintuhoajahyönteisten aiheuttamaa sadonmenetystä ja hallitaan rikka- eli oheiskasveja.

Usein viljelykierron yksikköinä ajatellaan kokonaisia peltolohkoja, mutta pienimuotoisemmassa viljelyssä yksikkönä voidaan käyttää kohopenkkiä tai viljelylaatikkoakin. Viljelykierto suunnitellaan kasvupaikan olosuhteiden ja viljelykasvivalikoiman mukaisesti yleensä 4-6 vuoden mittaiseksi. Kuusivuotisessa kierrossa lohkot jaoteltaisiin seuraavalla tavalla:

  1. vuoron kasvit tarvitsevat eniten ravinteita, niitä ovat: kurpitsat, kurkku, melonit, kaalikasvit, purjo, selleri, sekä koisokasvit, tomaatti, paprikat ja munakoisot
  2. vuoron kasvit: lehtivihannekset, kuten salaatti, mangoldi, pinaatti ja yksivuotiset yrtit
  3. vuoron kasvit: palkokasvit, kuten herneet ja pavut
  4. vuoron kasvit: juurekset ja sipulit
  5. vuorossa viherlannoitus palauttaa maahan ravinteita ja hoitaa maata myös muilla tavoin.
    Peruna voidaan oheiskasvitilanteen mukaan sijoittaa viljelykierrossa tarpeen mukaan joko toisen ja kolmannen tai kolmannen ja neljännen vuoron kasvien väliin tai viimeiseksi.

Viherlannoituksella tarkoitetaan siemenseosta, joka kylvetään viljelyalueelle viljelykiertosuunnitelman mukaisesti muutaman vuoden välein. Sen tarkoituksena on sitoa maaperään ravinteita ja muokata sitä ilmavammaksi, sekä lisätä eloperäisen aineksen määrää maassa, kun satoa ei korjata vaan seos muokataan maahan. Seoksessa voi olla mukana mm. tattaria, persianapilaa, hunajakukkaa ja auringonkukkia. Viljelykierron osana oleva viherlannos on yleensä yksivuotinen, mutta kasvimaan käytäville tai reunoille voidaan kylvää myös monivuotisia viherlannoskasvustoja, jotka tuottavat vielä enemmän typpeä ja vihermassaa. Monivuotiset viherlannoskasvustot ovat usein apilapitoisia, esim. valkoapilaa.

Katteen käyttö torjuu eroosioita, ehkäisee veden haihtumista maasta, tukahduttaa oheiskasvustoa (rikkaruohoja), parantaa maan rakennetta ja ruokkii maaperäeliöstöä. Kate kylvetään tai levitetään penkkien tai viljelylaatikoiden väliin käytäville, sekä peittämään maata viljelykasvien välissä ja juurella. Viljelykasvien juurelle voidaan levittää mm. leikkuunurmea, kasvimaan ympäriltä niitettyä heinää (jos se ei vielä kuki) ja kitkettyjä rikkaruohoja. Myös olkea voidaan käyttää katteena. Suojatakseen kuivuudelta ja hillitäkseen rikkaruohoja katekerroksen on oltava tuoreena vähintään 15 cm paksu. Katetta lisätään säännöllisesti, kun se kuivumisen ja hajoamisen myötä vähenee. Käytäville katteeksi sopii hyvin matala ja monivuotinen viherlannoituskasvusto, kuten valkoapila.

Muuttamalla kasvimaa pysyviksi kohopenkeiksi autetaan kasvimaan pieneliöstöä, sillä maan perusteellinen möyhiminen ei ole hyväksi maan pieneliöstölle. Samalla myös työtaakka helpottaa, kun maata ei tarvitse vuosittain kääntää välttämättä lainkaan. Pysyvien viljelypenkkien ideana on luoda viljelykasveja varten ympäristö, jossa maaperäeläinten ja pieneliöiden määrä ja aktiivisuus ja sen myötä maan viljavuus vuosi vuodelta lisääntyy. Koska viljelypenkeissä ei kävellä tai ajeta koneilla, maan tiivistymistä ei tapahdu ja maa on ilmavaa. Muotonsa ja maanrakenteensa ansiosta kohopenkki myös lämpenee ja kuivuu aikaisemmin keväällä, jolloin viljelykausi voidaan aloittaa aikaisemmin. Lämpimämmässä ja ilmavassa maassa pieneliötoiminta on vilkkaampaa ja hajottajaeliöiden katemateriaaleista vapauttamat ravinteet tulevat nopeasti viljelykasvien käyttöön läpi kesän.

Jouni Viitala

Ravinteet kiertoon

Maanviljelijän pyrkimyksenä tulisi olla toiminta, jossa maa tulee viljelyn myötä vuosi vuodelta viljavammaksi sen sijaan, että se köyhtyisi. Pellon ja puutarhan ravinnetalouden haasteena on ihmisen keräämän sadon mukana pois kuljetetun eloperäisen aineen ja sen sisältämien ravinteiden korvaaminen. Nykyään ravinnevaje korvataan usein keinotekoisilla lannoitteilla, joiden valmistus ja käyttö kuormittavat ympäristöä monella tavalla. Kestävässä viljelyssä asia hoidetaan toimivalla viljelykierrolla, viljelemällä typensitojakasveja ja huolehtimalla maaperän pieneliöiden elinoloista, sekä tuomalla maahan jatkuvasti eloperäistä ainetta katteiden avulla ja kompostin kautta kierrätettyjen jätteiden ja eläinten lannan muodossa. Lisäksi myynnissä on luonnonmukaisia, eloperäisiä lisälannoitteita.

Kasvien kasvun kannalta tärkeimmät ravinteet ovat typpi, fosfori ja kalium, mutta myös joukkoa muita aineita tarvitaan kasvin elintoimintojen ylläpitämiseen. Pitkällä aikavälillä kaikkien ravinteiden tasapainoa parannetaan toimivan viljelykierron avulla, mutta paljon ravinteita tarvitsevat viljelykasvit ja akuutit puutostilat pellolla tai kasvimaalla vaativat myös täydennyslannoitusta, joka voidaan hoitaa esimerkiksi kompostilla tai karjan tai hevosen lannalla. Kasvien tärkeintä pääravinnetta – typpeä – saadaan viljelemällä typensitojakasveja, eli apilaa ja erilaisia palkokasveja. Tärkeitä fosforin lähteitä ovat viherlannoitus ja maaperän omien fosforivarojen parempi hyödyntäminen mm. pieneliöstön ja sienijuuristojen toimintaa tukemalla. Kasvien kaliumin saantia tukevat maan happamuuden säätely (happamien maiden kalkitus) ja maan rakenteen hoito. Kasvimaalla pieniä määriä ravinteita (erityisesti typpeä) voidaan lisätä läpi kasvukauden myös esimerkiksi nokkoskäytteen avulla.

Eläinten, erityisesti karjan lanta on eräs merkittävä kestävässa ruoantuotannossa käytettävä ravinteiden lähde. Siitä saadaan typpeä, fosforia ja kaliumia sekä monia muita ravinteita. Siksi tasapaino tilan karjamäärän ja peltoalan välillä on oleellinen osa tilan toimivaa ravinnekiertoa. Mikäli oman tilan lanta ei peltojen lannoittamiseen riitä, sitä voidaan hankkia myös muilta lähitiloilta. Nykyään on olemassa myös nopeasti kasvava valikoima kaupallisia kierrätysravinteita sisältäviä lannoitteita. Vielä 2000-luvun alussa näistä olivat kiinnostuneita lähinnä luomuviljelijät, mutta nyt myös tavanomaiset viljelijät ovat kiinnostuneita eloperäisen aineksen lisäämisestä peltoihin. Niiden käyttö voi lisätä viljelyn kustannustehokkuutta ja parantaa maan kasvukuntoa.

Biologisen typensidonnan ihme

Osa bakteereista pystyy sitomaan typpeä ilmakehästä ja muuttamaan sen kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Suomessa tärkeimpiä typensitojabakteereja ovat Rhizobium-bakteerit, jotka elävät symbioottisessa suhteessa palkokasvien, kuten pavun, herneen, apilan, virnojen, lupiinin, mesiköiden ja sinimailasen juuristossa. Bakteerit tunkeutuvat kasvin juuren sisään ja muodostavat nystyrän, jonne typpeä sitoutuu. Bakteeri saa typen sitomiseen tarvitsemansa energian isäntäkasvilta ja isäntäkasvi saa osan bakteerin sitomasta typestä. Lisäksi typensitojabakteereja elää vapaana maaperässä ja vedessä, sekä puolisymbioottisessa suhteessa joidenkin kasvien, kuten vehnän ja juolavehnän juuristojen ympärillä. Typensitojabakteerit tuovat maahan enemmän typpeä kuin isäntäkasvit pystyvät omaan kasvuunsa käyttämään. Tästä syystä viherlannoituskasvustot ja papujen ja herneiden viljely ovat tärkeä osa kestävän ruoantuotannon ravinnehuoltoa.

Viherlannoituksessa voidaan käyttää yhden kasvilajin puhtaita kasvustoja, mutta usein ne ovat monen kasvilajin sekoituksia, joissa palkokasvien typensidontaa täydennetään seoksen muiden kasvien ominaisuuksilla. Monien heinä- ja viljakasvien vahvat ja tiheät juuret yhtä aikaa murustavat maanrakennetta, estävät eroosioita ja niiden kasvattama vihermassa vie elintilaa oheiskasveilta ja lisää hajotessaan maan multavuutta. Lisäksi mm. kauran ja rukiin juurista erittyy maahan aineita jotka torjuvat kasvitauteja.

Kompostointi palauttaa ravinteet peltoon

Kompostoinnin avulla eloperäiset jätteet eivät joudu hukkaan, vaan ruoan ja muiden kasvinosien arvokkaat ravinteet saadaan uudestaan kasvien käyttöön. Kaikki eloperäinen jäte voidaan kompostoida ja hyödyntää siitä syntyvä humus maan kasvukunnon ylläpitämiseen. Kompostissa pieneliöstö, kuten erilaiset madot, bakteerit ja sienet hajottavat eloperäisen jätteen takaisin ruokamullaksi. Kompostiin luodaan pieneliöille mahdollisimman hyvät toimintaolosuhteet, eli riittävästi happea, kosteutta, sopivasti ravinteita sekä lämpöä.

Hyvin toimivan kompostin tunnistaa lämpötilan noususta, mikä kertoo pieneliöstön ahkerasta työstä. Luonnollisesti hyvin toimivassa kompostissa jätteet myös muuttuvat humukseksi nopeasti. Suomen kylmä ilmasto on kompostoinnille aina haaste, joten parhaiten kompostointi onnistuu suojatussa kompostorissa. Haluttaessa puutarhajätteet voidaan kuitenkin kompostoida myös avokompostissa. Ruokajätteen kompostointiin vaaditaan terveyssäädösten vuoksi suljettu kompostori, kuten lämpökompostori. Sellaisenkin voi rakentaa myös itse. Eläinten lannasta ja käymäläjätteestä syntyy erinomaista humusta, niiden kompostointia varten on rakennettava kompostori, jossa valumavesien pääsy ympäristöön on estetty.

Monimuotoinen puutarha

Kuten edellä todettiin, kestävässä viljelyekosysteemissä kiinnitetään huomio yksittäisten kasvien sijaan ekosysteemin toimivuuteen pitkällä aikavälillä. Monimuotoinen eliöstö on tässä keskeisessä roolissa. Siihen kuuluu viljelykasvien ohella maaperäeliöstö, puutarhan hyönteiset ja muut selkärangattomat, sekä matelijat, linnut, nisäkkäät ja luonnonkasvit.

Puutarhanhoidossa ja ruoantuotannossa on väistämätöntä, että silloin tällöin vastaan tulee ongelmia: kirvat hyökkäävät, kaalikoin toukat nakertavat lehtiin reikiä, sienitauti valtaa kurkkupenkin tai sinnikäs ohdake koko kasvimaan. Kestävän ruoantuotannon näkökulmasta on olennaista se, miten näihin ongelmiin vastataan. Maatalouden vihreän vallankumouksen myötä on kehitetty suuri joukko erilaisia myrkkyjä, joita kutsutaan kasvinsuojeluaineiksi. Niiden tarkoituksena on auttaa viljelijää pääsemään eroon mm. tuhohyönteisistä, kasvitaudeista ja rikkakasveista. Aineiden ongelmana on se, että ne eivät ole kovin valikoivia. Jos kasvustoihin ruiskutetaan myrkkyä esimerkiksi kaalikoin toukkien torjumiseksi, kärsivät samalla myös pölytystä hoitavat kimalaiset, kirvoja torjuvat leppäpirkot ja maata muokkaavat kastelierot.

Ongelmiin reagoimisen sijaan niitä olisi kestävyyden nimissä syytä pyrkiä pikemminkin ennaltaehkäisemään. Parhaiten tähän pystytään pitämällä huolta puutarhan monimuotoisuudesta viljelmällä ja sen ympärillä, sekä sekä ennakoivilla toimenpiteillä kestorikkoja kuten ohdaketta vastaan. Luomalla puutarhasta tasapainoinen kokonaisuus pyritään vähentämään ongelmallisten eliöiden esiintymistä ja toisaalta suosimalla esimerkiksi kasvinsyöjähyönteisten ja -eläinten luontaisille vihollisille suotuisia olosuhteita.

Rikkakasvien torjunnasta oheiskasvien hallintaan

Viljelyekosysteemissä oheiskasvustolla l. rikkakasveiksi usein kutsutuilla luonnonkasveilla on useita tehtäviä, kuten maan kasvipeitteisyyden ylläpito, vihermassan tuotanto, ravinteiden otto syvemmistä maakerroksista ja maan rakenteen hoito. Monet oheiskasvit sopivat käytettäviksi villivihanneksina ja ovat lisäksi lääkekasveja ja puutarhan pölyttäjien ja muiden eläinten ravintoa ravintoa. Joistakin oheiskasveista (mm. nokkonen) valmistettuja uutteita voidaan käyttää myös kasvinsyöjähyönteisten karkotusaineina ja nestemäisinä lannoitteina.

Koska oheiskasvit ovat paremmin sopeutuneet kasvupaikan olosuhteisiin kuin monet viljelykasvit, on niiden kasvuun lähtö usein aikaisempaa ja kasvu voimakkaampaa. Oheiskasvit myös kilpailevat osin samoista ravinteista ja tilasta viljelykasvien kanssa, joten viljelykasvien menestymisen takaamiseksi oheiskasvien kasvua on usein hillittävä. Hyötyjensä vuoksi olisi silti hyvä pyrkiä juuri liikakasvun hallintaan mieluummin kuin niiden kokonaisvaltaiseen torjumiseen.

Kateviljely ja viljelykierto viherlannoituksineen ovat pääasialliset keinot, joilla oheiskasvustoja hallitaan pitkällä aikavälillä. Myös rikkakasvien mekaaninen torjunta kuten haraaminen ja kitkentä on tärkeää. Viljelykierrolla voidaan vaikuttaa oheiskasvien hallintaan vahvojen viherlannoituskasvustojen avulla, sillä ne vievät yksivuotisilta oheiskasveilta elintilaa. Myös monivuotisten viherlannosten oikeat niittoajankohdat ovat merkittävässä roolissa oheiskasvien lisääntymisen estämisessä. Runsas katekerros viljelymaan pinnalla tukahduttaa monien yksivuotisten oheiskasvien kasvun. Monivuotisiin oheiskasveihin, kuten juolavehnään, ohdakkeisiin, valvatteihin, hierakoihin ja voikukkaan kateviljelyllä ei kuitenkaan juuri pystytä vaikuttamaan. Siksi niiden elinvoimaa heikennetään haraamalla ja kitkemällä kasvukauden mittaan ja juuria ja juurenpätkiä kerätään viljelypenkeistä maanmuokkauksen yhteydessä.

Tuhohyönteisten ja kasvitautien hallinta

Kasvitauteja aiheuttavilla sienillä, viruksilla ja bakteereilla sekä kasvinsyöjähyönteisillä ja –eläimilläkin on omat tehtävänsä ekosysteemin osina. Niiden isäntäkasveiksi valikoituvat heikot kasviyksilöt tai ekosysteemin vallitseviin oloihin huonosti sopeutuvat lajit. Monokulttuurit ovat niille oivia elinpaikkoja, sillä niissä on paljon vapaita ekolokeroita.

Akuuteissa tilanteissa kasvinsyöjähyönteisiä voidaan karkottaa erilaisilla mäntysuovasta, peltokortteesta tai nokkosesta valmistettavilla uutteilla, tai biologisilla torjunta-aineilla, joilla ruiskutetaan esimerkiksi kirvojen tai punkkien vaivaamia kasvustoja. Kasvihuoneviljelyssä käytetään myös tuholaisten luontaisia vihollisia, kuten leppäkerttuja. Viljelijän näkökulmasta vieläkin tärkeämpää on kuitenkin tukea puutarhan monimuotoisuutta ja lisäksi olennaista on viljelykasvien hyvä kunto, sillä vahvat kasvit kykenevät sietämään paremmin niihin kohdistuvaa rasitusta.

Monet kasvitaudeista leviävät siementen, taimien ja istukkaiden mukana. Siksi kannattaa pyrkiä ostamaan hyvälaatuisia siemeniä ja terveitä taimia ja kerätä itse tuotettuja siemeniä vain terveistä kasveista. Maaperässä olevat taudinaiheuttajat ja tuholaiset voivat levitä paikasta toiseen puutarhassa myös työkaluissa ja jalkineissa, sekä kompostin mukana. Varsinkin kasvitaudin vaivaamassa puutarhassa kannattaakin huolehtia hygieniasta tarkasti ja mm. puhdistaa työkalut säännöllisesti. Taudin vaivaaman kasvin jätteitä ei myöskään kannata sekoittaa penkkeihin palautettavaan kompostiin.

Monimuotoinen kasvillisuus auttaa tuhohyönteisten torjunnassa monin tavoin. Niin kutsuttujen kumppanuuskasvien tuhohyönteisiä karkottavat vaikutukset perustuvat maaperän kautta leviävien tuholaisten karkottamiseen juuristoeritteillä, ja haju- tai näköaistinsa varassa suunnistavien lentävien tuholaisten eksyttämiseen tuoksulla tai värillä. Korkeat kasvustot voivat fyysisellä esteellä suojata matalampia kasveja lentäviltä hyönteisiltä. Hyviä karkotuskasveja ovat mm. voimakastuoksuiset samettiruusut, sipuli, timjami ja salvia. Houkutuskasvustoilla taas saatetaan kasvinsyöjähyönteiset tai -eläimet niille mieluisamman ravintokasvin kimppuun ja jättämään varsinainen satokasvi rauhaan. Myös viherlannoitus auttaa kasvitautien ja tuhohyönteisten torjunnassa. Viljelykierto ehkäisee maaperästä leviäviä kasvitauteja, sillä ne ehtivät useimmiten kuolla muutamassa vuodessa, kun ne eivät löydä isäntäkasvia. Osa kasveista myös erittää maahan aineita, jotka torjuvat taudinaiheuttajia ja maaperässä talvehtivia tuholaishyönteisiä. Lisäksi osa kasveista hyödyttää pölyttäjähyönteisten ohella myös tuhohyönteisten luontaisia vihollisia.

Harso suojaa niitä viljelykasveja, jotka ovat erityisen alttiita lentävien kasvinsyöjien hyökkäyksille. Näitä ovat erityisesti porkkana ja kaalikasvit. Harsolla voidaan suojata kylvöksiä myös linnuilta ja nisäkkäiltä. Harson tehoa voi vielä lisätä perustamalla toisaalle houkutuskasvipenkki, joka jätetään ilman harsoa. Mekaaniset esteet kuten aidat suojaavat viljelyksiä isommilta eläimiltä kuten peuroilta ja hirviltä.

Voit lukea lisää tästä aiheesta tämän materiaalin Monimuotoinen puutarha -osiosta!

Tekemistä aiheen parissa

Tässä osiossa tehtävät ovat hyvin ratkaisukeskeisiä ja ne tuovat kestävän ruoantuotannon menetelmät omaan puutarhaanne.

MEILLÄ JA MAATILALLA

Omassa puutarhassa voidaan kokeilla ja harjoitella monia kestävän ruoantuotannon perustoimia. Suuremman mittakaavan ruoantuotannossa maatiloilla toimenpiteet ovat kuitenkin todennäköisesti hiukan erilaisia. Vieraillaan maatilalla tutustumassa laajamittakaavaisempaan ruoantuotantoon tai kutsutaan eri tuotantosuuntia edustavia maanviljelijöitä kertomaan omasta työstään. Miksi he ovat valinneet edustamansa tuotantosuunnan? Millaisia vinkkejä heillä on teidän puutarhanne hoitoon?

PERUSTETAAN KOMPOSTI

Perustetaan komposti oman puutarhan yhteyteen. Tehdäänkö puutarhajätekomposti, vai onko mahdollisuutta perustaa ravinteikkaampaa kompostia tuottava ruokajätekomposti? Ohjeita pihakompostin rakentamiseen mm. täältä: https://www.hsy.fi/fi/asukkaalle/lajittelujakierratys/pientalon-jatehuolto/Sivut/Kompostointi.aspx

Jos kompostin toimintaan halutaan tutustua pienimuotoisesti vaikka talviaikaankin, on luokkahuoneeseen tai muihin sisätiloihin mahdollista perustaa myös pienempi sisäkomposti.
Ohjeita matokompostin rakentamiseen mm. täältä: http://nuortenluonto.fi/laatikollinen-lieroja/
Ohjeita bokashi-kompostin rakentamiseen mm. täältä: http://vendodo.blogspot.fi/2015/07/bokashi.html

TEHDÄÄN OMAN PUUTARHAN KRIISINHALLINTASUUNNITELMA

Puutarhanhoidossa on väistämätöntä, että silloin tällöin vastaan tulee ongelmia: tuhohyönteisiä, jäniksiä, kasvitauteja tai sinnikkäitä oheiskasveja. Tehkää listaus tai muu sopivalta tuntuva koonti kriisinhallintatavoista puutahassanne.
Pitkän tähtäimen torjuntakeinot: Onko käytössänne jo toimiva viljelykierto ja mahdollisesti myös kumppanuuskasvien toisiaan suojeleva vaikutus?
Pikaratkaisut akuutteihin ongelmiin: Mistä löytyy tietoa, kun puutarhassa ilmenee akuutti ongelma? Löytyykö varastostanne jo hallaharsoa kylmien öiden, kaaliperhosen toukkien ja rusakkojen varalle? Metalliverkkoa marjapensaiden ja hedelmäpuiden talvisuojaksi? Hyötykasviyhdistyksen sivuilta löytyy reseptejä “kotipuutarhurin litkuihin”, joilla voi pyrkiä karkottamaan mm. kirvoja ja kasvien sienitauteja: http://hyotykasviyhdistys.fi/puutarhatieto/kotipuutarhurin-litkut/

VILJELYKIERTO KUNTOON

Toimivaa viljelykiertoa on ratkaisu hyvin moniin maanviljelyn kestävyysongelmiin. Joko teidän puutarhanne viljelykierto on kunnossa? Jos ei, nyt olisi aika paneutua asiaan! Opiskelkaa viljelykiertoon liittyviä kysymyksiä. Edellä on esitetty yksi mahdollinen viljelykiertosuunnitelma ja toinen mahdollisuus löytyy täältä: http://www.lastenpuutarha.fi/fileadmin/Tiedostot/Julkaisut/Yhteistuumin_viljelemaan.pdf (s. 37-39). Tehkää puutarhaanne sopiva, oma suunnitelmanne ja miettikää, miten sitä lähdetään toteuttamaan. Jos aihepiiri tuntuu hankalalta, pyytäkää suunnitteluun mukaan aiheesta tietävä kotipuutarhuri tai puutarha-alan ammattilainen.

RIKKARUOHOT PATAAN

Monet pihan ja puutarhan”rikkaruohot” ovat maukasta ja terveellistä syötävää. Villiyrtit, villivihannekset, horta – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Testaa tunnetko jo esimerkiksi nämä 10 syötävää kasvia: http://yle.fi/uutiset/3-8854564
Ja sitten vain kokkaamaan esimerkiksi näiden Marttojen reseptien turvin, mukana on mm. nokkoslettujen, vuohenputkipaistoksen ja yrttiteen reseptit! http://www.martat.fi/ruoka/reseptit/?type=villivihannekset

TUTKITAAN TYPPINYSTYRÖITÄ

Tiettyjen kasvien (mm. apilat, virnat, herneet, pavut ja lupiinit) juuristossa elää symbioosissa typpeä hengittäviä bakteereja, joita kutsutaan typensitojabakteereiksi. Kasvit antavat bakteereille muodostamiaan sokereita ravinnoksi ja bakteerit vuorostaan antavat kasvien käyttöön ilmasta sitomaansa typpeä. Loppukesästä kasvien juuristossa on jo silminkin nähtävissä pieniä palleroita – typpinystyröitä, joissa bakteerit asuvat. Kaivetaan maasta erilaisia typensitojakasveja ja tutkitaan niiden typpinystyröitä.

RAVINNETASEET HANSKAAN

Ravinnetase kertoo paljonko ravinteita sadon mukana lähtee kasvimaasta pois ja paljonko sinne täytyy niitä palauttaa. Laskenta perustuu kasvien pääravinteisiin, eli typpeen, fosforiin ja joskus myös kaliumiin. Tase kannattaa miettiä vähintään koko viljelykierron ajalle, sillä eri kasvit käyttävät ravinteita eri verran ja osa kasveista jopa tuo ravinteita maahan lisää biologisen typensidonnan avulla. Tarkan ravinnetaseen laskeminen perustuu viljavuustutkimuksen ravinnearvoihin. Seuraavassa on esitetty kolme vaikeusasteiltaan erilaista tapaa arvioida kasvimaanne ravinnetaseita.

Helppo tapa: Mietitään mistä eri lähteistä kasvimaalle tulee/tuodaan lisäravinteita. Viljelläänkö typensitojakasveja? Käytetäänkö viherkatetta tai omaa kompostia? Käytetäänkö nokkoskäytettä, hevosenlantaa, kanankakkaa tms.? Entä kuinka paljon arvioitte saavanne satoa kasvimaalta? Arvioitteko näiden kohtaavan? Miltä kasvien kasvu näyttää? Käytetäänkö lisälannoitusta liikaa (jolloin kasvimaa muistuttaa viidakkoa ja ravinteita luultavasti valuu myös ympäristöön) vai kenties liian vähän?

Keskivaativa tapa: Kääntäkää satoarvionne neliömetreistä hehtaareiksi ja käyttäkää ravinnetaselaskuria tekemään laskutoimitus. (Toimii vain tietyille satokasveille ja Excel-ohjelman päivitetyn version käyttäjille). http://www.ymparisto.fi/fi-FI/TEHO_Plus/Laskurit
Vaativa tapa: Laskekaa ravinnetase itse seuraavien ohjeiden avulla. http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/Documents/Ravinnetaseohje_2008.pdf (Toimii vain tietyille satokasveille)

TEETETÄÄN VILJAVUUSTUTKIMUS

Maaperän ravinne- ja happamuustilanteen tutkimuksen avulla selvitetään maan todellinen ravinnetila ja sen lannoitetarve. Kun maan viljavuustekijät ovat kunnossa, kasvit kasvavat ja voivat hyvin. Viljavuustutkimuksen tulosten perusteella voit lannoittaa ja kalkita kasvejasi juuri niiden tarpeen mukaan. Oikealla lannoituksella taas takaat sadollesi hyvän maun sekä terveellisen koostumuksen! Paras aika näytteenotolle on aikainen kevät roudan sulamisen jälkeen tai sadonkorjuun jälkeinen syksy ennen maan routaantumista. Näyte voidaan ottaa joko maanäytekairalla tai lapiolla ja se lähetetään laboratorioon analysoitavaksi. Analyysi koskee mm. seuraavia asioita: maalaji, multavuus, pH, johtoluku, Ca, K, P, Mg, S, B ja liukoinen typpi. Analyyseja tekevät monet tahot ja ne maksavat noin 40 € . Lisämaksususta on saatavissa myös kasvikohtaiset kalkitus- ja lannoitusohjeet.

VESIEROOSION ESTÄMINEN

Ilmastonmuutos aiheuttaa lisääntyviä rankkasateita ja eroosio on yksi merkittävistä maan hiilivarastoa ja samalla kasvukuntoa pienentävistä tekijöistä. Suojaamalla maan pintaa, voidaan eroosiota estää. Tehdään yksinkertainen, mutta katteen merkitystä hienolla tavalla konkretisoiva koe, jonka ohjeet löytyvät täältä: https://www.youtube.com/watch?v=og9cQKxlFnE (Water Cycle Experiment, biospheremedia)

MISTÄ KATETTA?

Kate on kestävästi hoidetussa puutarhassa monin tavoin hyödyllistä: se tarjoaa ravintoa maan pieneliöstölle ravintoa, lisää eloperäisen aineen määrää maassa, pidättää kosteutta viljelymaassa, toimii lannoitteena. Katteena voidaan käyttää ruohosilppua, niitettyä heinää, kitkettyjä oheiskasveja, juuresten naatteja, olkea tms. Mitä voimme tehdä, että meidän puutarhassamme olisi jatkuvasti saatavilla riittävästi katetta.

TEHDÄÄN KOHOPENKKEJÄ

Kohopenkkejä on monenlaisia. Internetistä löytyy paljon ohjeita kerroksellisen kohopenkin rakentamiseen. Siihen hyödynnetään multaa ja kompostia, sekä puutarhasta löytyviä puiden lehtiä, risuja ja jopa pöllejä. Yksinkertaisimmillaan kohopenkki muotoillaan pelkästään viljelypaikan mullasta. Penkit ovat vajaan metrin levyisiä, 15 cm korkeita ja niiden välissä kulkee käytävät. Ideana on, että viljelymaa säilyy penkeissä kuohkeana, kun niissä ei koskaan kävellä. Kuohkeassa maassa on paljon happea, joten erilaiset ötökät ja muut pieneliöt viihtyvät niissä hyvin. Hyvinvoiva pieneliöstö on puutarhurin paras apu puutarhassa. Käytä viljelyssä katteita!

JOKA MAATAAN VILJELEE HUOLELLA

Tutustutaan viljelyä käsitteleviin lauluihin, runoihin, satuihin, valokuviin, maalauksiin tms. Kuvataanko niissä kestävää ruoantuotantoa? Millä tavalla? Miksi tai miksi ei? Esimerkiksi näitä voi käyttää lähtökohtana:
Lauluja: Piippolan vaarilla oli talo, Raparperin alla, Oli hepokatti maantiellä, Joka maataan viljelee huolella (Jukka-Poika), Sadonkorjuu (Asa)
Runoja: Kalevalan toinen runo (kylvöruno)
Maalaukset: Aihepiiriin pääsee käsiksi esimerkiksi hakusanan art history + garden avulla. Liikkeelle voi lähteä myös esimerkiksi seuraavien taitelijoiden kautta: Monet, Cezanne, van Gogh, Pekka Halonen, Hugo Simberg, Carl Larsson, Martta Wendelin.

MINÄ OSANA VILJELYEKOSYSTEEMIÄMME

Viljelyekosysteemiin kuuluu viljelijä itse, viljeltävät kasvit, luonnonkasvit, maan pieneliöstö, hyönteiset ja muut ötökät, sekä puutarhassa asustavat tai ruokailevat linnut, nisäkkäät ja muut eläimet. Mietitään aihetta “Minä osana viljelyekosysteemiämme” omakohtaisten kokemusten kautta ja tehdään aiheesta jokin tuotos: kirjoitelma, maalaus, pienoismalli, laulu tms.

Lisää kestävään ruoantuotantoon liittyviä tehtäviä löydät 4H-liiton tehtäväpankista Kasvimaa -teeman alta:
https://www.toptehtavat.fi/task/theme/11809/kasvimaa?offset=10#

Ilmiöoppimista!

Aihepiirin parissa voi toteuttaa monialaisen oppimiskokonaisuuden esimerkiksi seuraavien oppiaineiden yhteistyönä. Oppimiskokonaisuuden yksityiskohtia suunniteltaessa opettajien tulee huomioida, että aihetta käsitellään kaikilla ympäristökasvatuksen kannalta olennaisilla tavoilla: oppiminen ympäristössä, oppiminen ympäristöstä ja toimiminen ympäristön puolesta.

Kemia
  • Maan viljavuustekijät
  • Ravinnetaseet
  • Maan kyky sitoa vettä
Biologia
  • Mitä kasvit tarvitsevat kasvaakseen?
  • Biologinen typensidonta
  • Hajottajaeliöiden toiminta ja kompostointi
  • Biodiversiteetin hyödyt puutarhassa (ja muutenkin)
  • Puutarhan villit vihannekset (luonnonkasvien tunnistusta)
Maantiede
  • Ruoantuotanto maailmassa
  • Ruoantuotantoon liittyvät ympäristöongelmat

Lähteitä ja lisälukemista

Luonnonmukainen maatalous (Rajala 2006).
http://luomu.fi/tietoverkko/luonnonmukainen-maatalous-oppikirja-netissa/

Kaupunpunkiviljely.fi. http://kaupunkiviljely.fi/

The Nine Planetary Boundaries (Stockholm Resilinece Center)
http://www.stockholmresilience.org/research/planetary-boundaries/planetary-boundaries/about-the-research/the-nine-planetary-boundaries.html

Open ilmasto-opas. Ilmastonmuutos kotitalouden opetuksessa. http://openilmasto-opas.fi/kotitalous/#ruoalla-on-monenlaisia-ilmastovaikutuksia

Maailma lautasella. Pieniä ja suuria valintoja luonnon hyväksi (WWF). https://wwf.fi/mediabank/2688.pdf

Kestävä kehitys kemian opetuksessa (Juntunen 2016)
http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/Kestavakehityskemianopetuksessaopas.pdf