Siemenestä kompostiin – ruoan elinkaari

Ruoan tie pellolta pöytään ja kompostiin on moniosainen ja välillä monimutkainenkin polku. Sitä voi kuvata esimerkiksi ketjun, järjestelmän tai verkoston muodossa. Ruokaketjun ympäristökuormitusta voidaan ja tulisi vähentää ketjun jokaisessa osassa kullekin toimialalle ominaisilla keinoilla: ottamalla käyttöön hiiltä sitovia viljelytapoja, panostamalla kylmäketjun ja muun laitteiston energiatehokkuuteen, satsaamalla logistiikkaketjujen suunnitteluun ja tekemällä kuluttajavalistusta. Nuoret ovat usein kiinnostuneita vastuullisista ruokavalinnoista, mutta heillä saattaa olla puutteellista tietoa ruokajärjestelmän toiminnasta. Lisäksi tiedon kanssa ristiriidassa olevat tavat tai tottumukset saattavat hämmentää. Koska ruoan ympäristövaikutukset syntyvät tuotannon eri vaiheissa, on koko ruokajärjestelmää syytä käsitellä nuorten kanssa.

Mikä on ruokajärjestelmä?

Sata vuotta sitten ruoan tietä tuottajalta kuluttajalle voitiin kuvata yksittäisten ruokaketjujen avulla: maanviljelijä viljeli viljan, naapurin mylläri jauhoi siitä jauhoa ja leipuri leipoi leivän. Nykyään systeemin kuvaamiseen käytetään yleensä termiä ruokajärjestelmä. Se kuvaa kokonaisuutta, johon kuuluu agroteknologia (maatalouskoneiden ja -kemikaalien valmistus, sekä bioteknologia, eli mm. kasvinjalostus), ruoan kasvattaminen eli maatalous, elintarviketeollisuus, kauppa, ruoan kulutus ja jätteenkäsittely vuorovaikutussuhteineen.

Jos jotakin tiettyä ruokajärjestelmän näkökulmaa halutaan painottaa erityisesti, voidaan käyttää järjestelmän sijaan muitakin termejä:

• ruokaverkostoista puhuttaessa kuvataan ruokajärjestelmän toimijoita ja niiden välisiä sidoksia, kuten erilaisia sopimuksia ja lakeja
• agribusiness – termin avulla kuvataan järjestelmän liiketoiminnallista puolta ja erityisesti pääoman jakautumista eri aloille
• agri-food complex ja agri-food regimes –termit painottavat järjestelmää säätelevien toimintojen ja elimien merkitystä

Asiaa voidaan kuitenkin tarkastella myös laajemmasta näkökulmasta, systeemisenä kokonaisuutena, joka koostuu luonnonjärjestelmistä, taloudesta ja sosiaalisista järjestelmistä, joihin edelleen vaikuttavat politiikka ja terveysjärjestelmämme. Tämä näkökulma selvenee tarkastelemalla seuraavaa kuvaa (Nourish Food System Map): http://www.nourishlife.org/pdf/Nourish_Food_System_Map_18x24.pdf
Koska järjestelmä koostuu niin monesta muuttuvasta osasta, on ruokajärjestelmä itsessäänkin altis muutoksille, joilla voi olla vaikutusta koko yhteiskuntaan. Ruokajärjestelmän kautta esimerkiksi poikkeukselliset luonnonilmiöt voivat yhä edelleen asettaa yhteiskuntamme tulevaisuuden vaakalaudalle.

Globaalissa maailmassa ruoka tuotetaan entistä kauempana, jolloin kuluttaja on etääntynyt ruokajärjestelmästä ja hänen alkaa olla mahdotonta tietää missä ja miten ruoka on tuotettu. Suurten ruoka- ja rahoitusalan toimijoiden vallan kasvaessa globaalissa järjestelmässä, on maanviljelyn merkitys pienentynyt suhteessa järjestelmän muihin osiin ja kokonaisuuden hahmottaminen tullut entistäkin hankalammaksi. Vastuun hajaantuessa laajaan toimijoiden verkostoon voidaan nähdä riskinä, etteivät ruoantuotannon sosiaalinen – ja ympäristövastuu kuulu lopulta enää kenellekään tai toisaalta eri toimijat saattavat tehdä keskenään hyvinkin ristiriitaisia ympäristötekoja. Erityisesti juuri ympäristökysymysten näkökulmasta ruokajärjestelmää olisikin tärkeää kyetä tarkastelemaan erillisten tuotannonalojen ja ketjujen sijaan kokonaisuutena.

Maataloudella on sen alkuajoista lähtien muutettu elinympäristöjä ja aiheutettu ympäristöongelmia, mutta kestävän ruoantuotannon avulla syntyneitä ympäristöongelmia voidaan myös ratkoa. Viime aikoina globalisaation vastavoimaksi on alkanut syntyä esimerkiksi paikallisia, vaihtoehtoisia ruokajärjestelmiä, kuten kumppanusmaatalouksia, joissa halutaan erityisesti panostaa ympäristön hyvinvointiin, kestävään maatalouteen ja eläinten oikeuksiin.

Kuka ruokajärjestelmää ohjailee?

Joka kymmenes suomalainen työskentelee ruoka-alalla alkutuotannossa, ruoan jalostuksen parissa, ravintoloissa, suurkeittiöissä, kaupan alalla ja näihin liittyvissä toiminnoissa. Suomen ruokajärjestelmä liittyy kiinteästi globaaliin ruokajärjestelmään, sillä merkittävä osa kuluttamistamme ruokatuotteista tuodaan ulkomailta. Ruokajärjestelmä on valtavan suuri ja moniulotteinen globaali järjestelmä, jonka toimintaa ei ohjaa mikään yksittäinen toimija, vaan sen sijaan suuri joukko keskinäisriippuvuudessa olevia eri alojen toimijoita muodostaa ruokajärjestelmän toiminnan kullakin hetkellä. Seuraavassa on listattu ei-kattavasti erilaisia näkökulmia ruokajärjestelmään vaikuttavista toimijoista ja säätelymekanismeja. Listan tarkoituksena on valottaa järjestelmän moniulotteisuutta, ei niinkään kuvata sitä kattavasti.

• Politiikan vaikutuskeinoja ovat mm. lait ja säädökset, tuet ja kiintiöt. Ruoka-alaan vaikuttavat mm. maatalous- ja kauppapolitiikka, sekä ympäristöpolitiikka.
• Terveysala vaikuttaa siihen, millaista ruokaa kulutamme, millaiseksi ruokakulttuurimme muodostuu ja millaisia ovat ruokaan liittyvät terveyssäädökset. Sen vaikutuskeinoja ovat mm. terveyssuositukset ja osaltaan myös mm. verotus ja maksut.
• Kauppa- ja ravintola-alan, eli ruokaan liittyvän talousjärjestelmän osia ovat tukku- ja päivittäistavarakauppa, ruokayritykset, ravintola-ala, sekä kumppanuusmaataloudet ja suoramyyntiä harjoittavat tuottajat.
• Logistiikan ala vaikuttaa siihen, miten ruokatuotteet kulkevat paikasta toiseen
• Etujärjestöjen tavoitteena on nimensä mukaisesti valvoa edustamiensa tahojen etuja. Suomessa mm. Maa- ja metsätaloustuottajien liitto MTK on perinteisesti ollut vahva lobbarijärjestö. Lisäksi ruoka-alalla vaikuttaa lukuisa joukko muita mm. kaupan ja ravintola-alan liittoja.
• Tuottajat tuottavat ruokaa. Heidän toimintaansa ohjailevat mm. paikalliset luonnonolot, maatalouspolitiikka ja kysyntä.
• Ruokakulttuuri on edustaa sitä, mitä olemme tottuneet paikallisesti syömään ja hiukan myös sitä, mikä on juuri nyt muodissa.
• Saatavuus: millaisia tuotteita on saatavilla ja miten helposti ne ovat saavutettavissa (mm. myymälöiden sijainti ja tuotteiden hinnat
• Media (perinteinen ja sosiaalinen) vaikuttaa siihen, millaisia asioita se kulloinkin nostaa pinnalle
• Kasvatus ja koulutus: Sillä mitä ja miten ruoasta ja ruokajärjestelmästä opitaan lapsena ja nuorena on paljonkin väliä. Valistuneita kulutusvalintoja tehdäkseen ei riitä että tietää maidon tulevan lehmästä. Sen sijaan on ymmärrettävä koko ruokaketjun toimintamekanismi ja sosiaaliset, eettisen ja ympäristövaikutukset.

Koulupuutarha ruokajärjestelmän osana

Nykyajan globaalissa maailmassa vaaditaan rankkaa yksinkertaistusta, jos ruoan tietä pellolta pöytään halutaan kuvata ketjuna. Opetuskäytössä varsinkin pienten lasten kanssa tämä voi kuitenkin edelleen olla perusteltua. Lasten ja nuorten on keskeistä tiedostaa, mistä jokapäiväinen ravintomme on lähtöisin, ja mitä vaiheita peruselintarvikkeiden tuottamisessa on matkalla pellosta pöytään ja edelleen kompostiin.

Lasten ja nuorten puutarhat, vaikkapa koulupuutarhat, voidaan nähdä osana laajempaa ruokajärjestelmäämme, vaikka ne tarjoaisivat satoa vain pienenkin määrän. Ne tarjoavat omakohtaisia kokemuksia joistakin ruokajärjestelmän osista. Lisäksi käytännön tekeminen omassa puutarhassa voidaan maatilavierailuilla tai kuvien ja tekstien kautta esimerkiksi luokkahuoneessa yhdistää laajempaan kokonaisuuteen, kuten ruokajärjestelmään kokonaisuutena tai ruoan tuotantoon yhteiskunnassa.

Toimintaa ohjaavan aikuisen on hyvä kuitenkin pitää jatkuvasti mielessä, että esimerkiksi tomaatin viljely näyttää lapselle tomaatin tien siemenestä sadoksi, mutta auttaa lasta hahmottamaan vain hyvin rajallisesti sitä insinööritaidon, puutarhatalouden, logistiikan, elintarviketeollisuuden, kaupan ja talouden, kulutusvalintojen ja jätteenkäsittelyteknologian kokonaisuutta, joka paremmin kuvaa ketsuppipullon tietä kasvihuoneelta kaatopaikalle nykyaikana.

Ruoka kasvatetaan maataloudessa

Valtaosa ihmisten syömästä ruoasta on myös ihmisten kasvattamaa. Kasvatetut kasvilajit ja eläinrodut ovat ihmisen luonnon kasveista ja -eläimistä vuosituhansien kuluessa jalostamia. Elinkeinoa, jossa tuotetaan ruokaa ja rehua sekä muita tuotteita kasvattamalla tiettyjä kasveja ja karjaa, kutsutaan maataloudeksi. Maatalous käsittää maanviljelyn ja karjanhoidon. Maanviljelyn avulla tuotetaan ihmisille kasviravintoa, kotieläimille rehua ravinnoksi, sekä kuitukasveja. Ravintokasvit jaetaan usein edelleen viljoihin, juureksiin, hedelmiin, marjoihin ja vihanneksiin. Heinät, useat viljat ja nykyään myös soija ovat eläinten rehua ja merkittävimpiä kuitukasveja ovat puuvilla ja köysihamppu. Karjanhoidon avulla tuotetaan lihaa, maitotuotteita, kananmunia, nahkaa ja villaa. Maanviljely ja karjanhoito ovat sidoksissa toisiinsa, koska valtaosa lihasta tuotetaan maanviljelyllä tuotetulla rehulla.

Maataloutta harjoitetaan pelloilla, laidunmailla ja kasvihuoneissa. Maapallon maapinta-alasta noin kolmasosa on maatalouden käytössä. Tästä kolmasosa on viljelysmaata ja ⅔ laidunmaata. Tämä voi kuulostaa pieneltä luvulta, mutta käytännössä lähes kaikki viljelyyn sopivaa maa on jo viljelykäytössä. Alueellista vaihtelua tässä on kuitenkin paljon, sillä osa maapinta-alasta on kokonaan viljelykelvotonta, kun toisilla alueilla viljelykelpoista maata on hyvin paljon.

Suomessa suurin osa maatiloista on viljanviljelytiloja. Seuraavaksi suurin tuotantosuunta ovat muut kasvinviljelytilat sekä lypsykarjatalous. Vuonna 2014 Suomessa oli noin 53 000 maatilaa ja keskipeltoala oli noin 43 hehtaaria. Luomutilojen osuus maatiloista oli vuonna 2014 noin 8 %. Suomalaisten tilojen koko on maailman mittakaavassa pientä: suurimmat kasvinviljelytilat ovat kooltaan satojatuhansia hehtaareita ja karjatilojen laidunmaat jopa miljoonia hehtaareita. Viljan ja ruokakasvien viljely on Suomessa keskittynyt etelään ja rannikkoalueille, joilla ilmasto soveltuu siihen paremmin. Pohjoiseen mentäessä kotieläintilojen määrä lisääntyy. Maatilojen lukumäärä vähenee Suomessa jatkuvasti, mutta samalla tilojen peltopinta-ala ja kotieläinten määrät kasvavat. Maatila ei useinkaan ole enää maatilayrittäjäperheen ainoa tulonlähde, vaan sen ohella voidaan harjoittaa myös muuta elinkeinotoimintaa, kuten maatilamatkailua, koneurakointia, metsänhoitoa tai maataloustuotteiden jatkojalostusta.

Suurin osa ruoan aiheuttamista ympäristövaikutuksista syntyy alkutuotantovaiheessa pellolla, kasvihuoneessa ja navetassa. Niihin vaikuttavat viljelytapa, viljelyn ajankohta, käytetyt lannoitteet, sekä viljeltävät lajikkeet tai kasvatettava eläinlaji.

Elintarviketeollisuudessa jalostetaan, pakataan ja kuljetetaan raaka-aineita

Elintarviketeollisuus on teollisuudenala, jossa kehitetään ja jalostetaan tai valmistetaan ruokatuotteita kuluttajille tai muun elintarviketeollisuuden käyttöön. Tämä tarkoittaa tuoretuotteiden esikäsittelyä tai säilömistä ja einesten valmistusta. Laajasti ajateltuna elintarviketeollisuuden osiksi voidaan nähdä myös alkutuotanto, tuotteiden jakelu ja kauppa sekä välillisesti pakkaus- ja koneteollisuus, viestintä ja julkisen hallinnon palvelut. Kokonaisuudessaan elintarviketeollisuus on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala metalli-, metsä- ja kemianteollisuuden jälkeen. Ruoantuotannon taloudellinen merkitys vaihtelee kuitenkin alueittain hyvinkin merkittävästi: esimerkiksi Kainuussa ruoantuotannon vaikutus maakunnan talouteen on vain pari prosenttia, kun se Etelä-Pohjanmaalla on noin neljäsosa maakunnan kaikista tuloista.

Tuottajalta tehtaan kautta kauppaan

Elintarviketeollisuuden tehtaat saavat raaka-aineensa tuottajilta yleensä sopimustuotannon kautta. Tämä toimintatapa kattaa suurimman osan Suomen maataloustuotannosta. Jotta tehdas voi olla varma raaka-aineen saannistaan, se tekee viljelijöiden kanssa sopimuksia tiettyjen kasvien viljelemisestä tai eläinten kasvattamisesta. Tehtaat voivat ostaa tarvitsemiaan raaka-aineita myös keskusliikkeiltä, jotka ovat ostaneet ne edelleen viljelijöiltä. Elintarviketehtaat käyttävät sekä kotimaisia että ulkomailta tuotuja raaka-aineita.

Elintarvikeyritykset tekevät koko ajan tuotekehitystyötä. Markkinoilla olevien tuotteiden ominaisuuksia ja laatua pyritään parantamaan ja uusia tuotteita ideoidaan jatkuvasti. Myös laadunvalvonta on merkittävä osa elintarviketeollisuuden työtä. Viranomaiset valvovat ruokien valmistusta: kuntien elintarvike- ja terveystarkastajat käyvät säännöllisesti tarkkailemassa tehtailla omavalvontasuunnitelmien toteuttamista, valmistustilojen ja tuotteiden hygieniaa sekä valmistus- ja lisäaineiden käyttöä. Tehtaassa ruuille tehdään myös valmisruokien säilyvyyskokeita.

Valmistuotteita ei varastoida pitkiä aikoja tehtaalla, vaan tuotteet kuljetetaan mahdollisimman nopeasti vähittäismyymälöihin joko suoraan tai kauppojen jakelukeskusten kautta. Yleensä elintarvikkeiden kokoaminen ensin jakelukeskuksiin vähentää tuotteiden kuljetustarvetta. Ennen kuljetusta pääosa tuotteista jäähdytetään joko valmiiksi pakattuina tai pakkaamattomina. Osa tuotteista, esimerkiksi leivät kuljetetaan kauppoihin usein lämpiminä. Pitkät kuljetusmatkat vaativat tehokasta kuljetusajoneuvojen käyttöä ja suurta kuormakokoa. Huonosti hoidettu kuljetus voi pilata elintarvikkeen, joten kuljetuskalusto ja –yritykset ovat pitkälle erikoistuneita tietynlaisten tuotteiden kuljetukseen, esimerkiksi maidonkeräyskuljetuksiin tai helposti pilaantuvien elintarvikkeiden kuljetuksiin. Hygieniamääräykset ovat tiukkoja ja usein kalustossa on mm. lämpötilansäätölaitteet. Kuljetusten laatu- ja ympäristövaatimuksista määrätään laissa.

Huomio energiatehokkuuteen ja ruokahävikkiin

Ympäristönäkökulmasta elintarviketeollisuudessa kiinnitetään huomiota erityisesti energiatehokkuuteen ja ruokahävikkiin. Ruokien ja juomien valmistaminen suurissa erissä on pääsääntöisesti energiatehokkaampaa kuin ko­to­na ruo­kaa lait­taes­sa. Teollisuudessa voidaan myös ottaa talteen ja hyödyntää ruuan valmistuksessa syntyvää lämpöä. Valmistusprosessissa syntyneet, ruuaksi kelpaamattomat sivutuotteet pyritään käyttämään toisten toimialojen ja tuotantoprosessien raaka-aineeksi, esimerkiksi eläin­ten re­hui­hin, lannoitteisin tai biopolttoaineeksi.

Oikeanlainen pakkaus auttaa tuotteen säilymisessä, joten se on tärkeä osa ruokahävikin torjuntaa niin kuljetuksen aikana, kaupassa kuin kotikeittiössäkin. Tuotepakkaukset eivät siis ole ympäristön tuhlaamista, vaan pikemminkin auttavat sen suojelussa. Pakkausten ympäristöystävällisyyden parantamiseksi tehdään yhteistyötä valmistajien, teollisuuden ja kauppojen kesken. Yksi tärkeimmistä tehtävävistä on kehittää pakkausten mitoituksia, materiaaleja ja kierrätettävyyttä niin, että ympäristövaikutukset huomioidaan yhä enemmän.

Kauppa myy tuotteet asiakkaalle

Suurin osa ihmisistä ostaa valtaosan kuluttamistaan tuotteista – elintarvikkeista, muista päivittäistavaroista ja kulutustavaroista yleensä kaupasta. Lisäksi ostoksia voi tehdä netissä, torilla, suoramyynnistä, eli suoraan tuotettavalta tilalta, tai ruokapiirin kautta. Kaupan tehtävä on toimittaa asiakkaille heidän toivomansa tuotteet. Ilman kauppaa jokainen joutuisi matkustamaan pitkiä matkoja hankkiakseen tuotteet, jotka voi nyt ostaa yhdestä paikasta.

Kauppaa, jossa käymme ostoksilla, kutsutaan vähittäismyymäläksi. Myymälät jaetaan pinta-alan mukaan erilaisiin myymälätyyppeihin: lähikauppoihin, super- ja hypermarketteihin. Vähittäismyymälä voi olla itsenäinenkin toimija, mutta useimmiten esimerkiksi elintarvikemyymälät kuuluvat nykyään myymäläketjuun, jossa on kymmeniä, jopa satoja samannäköisiä, -kokoisia ja -nimisiä myymälöitä. Ketjut kuuluvat vielä useimmiten kaupparyhmiin, joista suurimmat ovat K- ja S-ryhmä. Suurilla kaupparyhmillä on oma hankintayhtiönsä, josta vähittäiskauppa yleensä tilaa tuotteet omaan hyllyynsä. Lisäksi on olemassa itsenäisiä tukkuliikkeitä, niin sanottuja noutotukkuja, jotka palvelevat yrityksiä, kuten vähittäiskauppoja, ravintoloita, kahviloita ja kioskeja.

Kaupan eri yksiköissä toimivat ammattilaiset vastaavat siitä, mitä tuotteita kaupassa myydään. Teollisuus toimittaa tuotteet jakelukeskukseen, josta ne edelleen kuljetetaan kauppoihin. Tuotteet tulevat myymälään joko jakelukeskusten kautta, tai suoraan valmistajilta tai tuottajilta. Jakelukeskukset eivät varastoi tuotteita, vaan tilaavat niitä valmistajilta vain sen verran kuin myymälät tarvitsevat. Jakelukeskusten kautta myymälöihin tulevat esimerkiksi hedelmät, vihannekset, jauhot, keksit, makeiset, useimmat pakasteet ja säilykkeet. Suuri osa maatilojenkin tuotteista kulkee kauppoihin jakelukeskusten kautta, mutta osan helposti pilaantuvista elintarvikkeista, kuten pakkaamattoman lihan tai paikallisen leivän myymälät tilaavat suoraan valmistajilta. Lähiseudun maatiloilta voidaan ostaa myös kotimaisia juureksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja.

Tuotteiden myyntihintaan vaikuttavat hyvin monenlaiset seikat. Viime kädessä myyjällä on täysi vapaus valita hinta. Yleensä hinnassa näkyvät valmistus- ja markkinointikustannukset, kysyntään ja tarjontaan liittyvät seikat ja lisäksi hinta saattaa nousta jos tuote kulkee monien välittäjien kautta. Hintaan vaikuttavat myös valtiolle maksettavat verot ja ulkomailta tuotavien tuotteiden tullimaksut ja satamamaksut. Elintavikkeiden arvonlisävero (alv) on Suomessa 14% ja useimpien muiden tuotteiden alv on 24%.

Kaupan alan ympäristövaikutukset liittyvät kuljetuksiin ja niiden päästöihin, ruokahävikkiin, pakkausjätteisiin sekä varastoinnin ja myymälöiden energiankulutukseen. Kauppa on lisäksi osittain vastuussa ns. välillisestä ympäristökuormituksesta eli siitä mikä ympäristövaikutus on tuotteilla, joita asiakkaat ostavat.

Ruoan kuluttaja olet sinä

Maataloustuotantoa ja elintarviketeollisuutta säädellään monella tavalla. Ympäristön näkökulmasta säädöksissä olisi kuitenkin vielä monin osin tiukentamisen varaa. Kaupassa myytävät elintarvikkeet kuormittavat ympäristöä eri tavoin ja kuluttajan voi olla vaikeaa tehdä vastuullisia valintoja kaiken tarjonnan seasta, varsinkin kun tiedot elintarvikkeista ja niiden tuotantotavoista ovat usein puutteellisia.

Viikon, kuukauden ja vuoden aikana syömistämme aterioista ja välipaloista muodostuu kokonaisuus, ruokavaliomme. Suunnittelemalla milloin, miten ja mitä syömme, voimme vaikuttaa siihen, minkälainen ruokavaliomme on. Suunnitteluun vaikuttaa mm. käytettävissä oleva aika ja rahamäärä, kokkaajan osaaminen, syöjien määrä ja ravinnon monipuolisuus. Lisäksi ruokavalion ekologisen kestävyyden tulisi olla yksi tärkeä kriteeri. Teki niin tai näin, on omista valinnoistaan ja niiden vaikutuksesta hyvä olla tietoinen.

Tietoa ja neuvoja syömisestä tulee monelta taholta ja oikeaa tietoa voi olla vaikea informaatiotulvan keskeltä erottaa. Asiaa hankaloittaa se, että kaikkiin tilanteisiin sopivaa vastausta vastuullisten ruokavalintojen tekemiseen ei ole olemassa. Useimmiten ympäristöystävällisin ruokavalio on myös edullisin ja terveellisin. Seuraavat nyrkkisäännöt voivat kuitenkin olla hyvä apu asian hahmottamisessa:

• syöty ruoka on parempi kuin roskiin heitetty
• kasvikset ovat ympäristöystävällisempiä kuin eläinperäiset tuotteet
• avomaalla kasvatettu on parempi kuin kasvihuoneessa kasvatettu
• luomuviljelty on parempi kuin tavanomaisesti viljelty
• lähellä (avomaalla) kasvatettu on parempi kuin kaukana (avomaalla) kasvatettu
• satokauden tuote tai hyvin varastoimista kestävä tuote on hyvä valinta

Elintarvikkeiden pakkauksiin on merkitty hyvin monenlaista tietoa pakkauksen sisällöstä. Niistä löytyy mm. tuotteen ainesosaluettelo, vähimmäissäilyvyysaika tai viimeinen käyttöajankohta, valmistajan, pakkaajan tai myyjän nimi, tuotteen alkuperämaa, sekä tarvittaessa säilytys- ja käyttöohjeet. Lisäksi pakkauksessa voi olla jokin vapaaehtoinen merkki, joka kertoo esimerkiksi tuotteen kotimaisuudesta tai tuotantotavasta (esim. luomu tai Reilu kauppa). Merkit kertovat, että tuote on tuotettu merkin ehtojen mukaisesti ja toimintaa myös valvotaan. Vasta hyvin harvasta tuotteesta löytyy vielä tietoa esimerkiksi tuoteen hiili- tai vesijalanjäljestä.

Kotikeittiössä ruoan elinkaareen ja sen aikaisiin ympäristövaikutuksiin liittyy ostopäätösten lisäksi myös se, millä kulkuvälineellä kaupassa käydään ja miten ruokaa säilytetään ja valmistetaan. Lyhytkin autolla taitettu kauppamatka voi moninkertaistaa ostoksen hiilijalanjäljen. Ruokahävikin syntyä torjutaan kotona pyrkimällä ostamaan kotiin sopiva määrä ruokaa ja säilyttämällä se oikein. Oikeanlainen säilyttäminen estää ruokaa pilaantumasta ennen aikojaan. Ruoan valmistuksessa huomioon otettavaa on se, kuinka paljon energiaa ruoanvalmistukseen kuluu: onko käytässä uuni, vanhanmallinen valurautahella vai uudempi induktioliesi, vedenkeitin vai mikroaaltouuni? Energiankulutuksen kannalta ruokaa on usein järkevää valmistaa isompi satsi kerralla ja vaikka pakastaa loput.

Jäte on jätettä vasta kaatopaikalla

Nykyään jätteen syntyä pyritään ehkäisemään monenlaisilla tavoilla. Jos jätettä hyvästä suunnittelusta huolimatta syntyy, tulisi se pyrkiä käyttämään uudelleen esimerkiksi tuotteen korjauksen jälkeen, kierrättää materiaalit, tai hyödyntää ne muulla tavoin (esim. energiana). Vasta viimeinen vaihtoehto on loppusijoitus, eli kaatopaikka. Lajittelemalla jätteet niiden syntypaikalla, varmistutaan siitä että ne pääsevät parhaaseen mahdolliseen jatkokäyttöön.

Ruoantuotannossa tavoitteena olisi syytä pitää suljettua kiertoa, jolloin maataloudessa käytetyt ravinteet kiertäisivät pellolta pöytään ja biojäteastian ja jopa jätevedenpuhdistamon kautta takaisin peltoon. Tällöin ravinteita ei vapautuisi ympäristöön ja teollisten lannoitteiden valmistamisen tarve minimoituisi. Näin suljetut kierrot eivät mm. tekniikan ja säädösten puutteiden vuoksi ole vielä mahdollisia, mutta monet tahot tutkivat niiden mahdollisuuksia parhaillaankin.
Ruokajärjestelmän eri vaiheissa syntyy hiukan erilaista “jätettä” ja sen hyödyntämismahdollisuudet vaihtelevat:

• Maatilalla syntyy ennen kaikkea kasvijätettä, kuten juuresten naatteja, sekä eläinten lantaa. Nämä voidaan kompostoida ja levittää sopivana hetkenä jälleen pellolle, jolloin ne toimivat luonnonmukaisena lannoitteena. Kompostoinnin avulla eloperäiset jätteet eivät joudu hukkaan, vaan ruoan ja muiden kasvinosien arvokkaat ravinteet saadaan uudestaan käyttöön.
• Elintarviketeollisuuden prosesseissa syntyneet, ruuaksi kelpaamattomat sivutuotteet pyritään käyttämään toisten toimialojen ja tuotantoprosessien raaka-aineeksi, esimerkiksi eläin­ten re­hui­hin, lannoitteisiin tai biopolttoaineeksi.
• Kaupassa syntyy etupäässä pakkaus- ja ruokajätettä. Ruokahävikin syntyä pyritään ehkäisemään mm. tuotteiden asettelulla kaupan hyllyssä, sekä alentamalla sellaisten tuotteiden hintoja, joissa viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen -päiväys on lähestymässä. Tällaisia tuotteita myös lahjoitetaan vähävaraisten ruokakeräyksiin. Varsinainen jäte lajitellaan ja pyritään kierrättämään. Kaupat myös täydentävät yhteiskunnan jätehuoltoa keräämällä kierrätysmateriaaleja (pulloja, maitotölkkejä ym.) kauppojen yhteyteen sijoitetuissa kierrätyspisteissä.
• Myös kotona syntyvä jäte voidaan kierrättää lähes kokonaan. Taloyhtiöiden keräämä biojäte kompostoidaan ja/tai siitä tehdään biokaasua isoissa laitoksissa. Pientaloasujan tai muun pienen mittaluokan toimijan on helppo kompostoida puutarha- ja biojätteensä ja varsinkin haja-asutusalueella jopa käymäläjätteensä itse. Nykyään yhä pienempi osa syntyvästä jätteestä päätyy kaatopaikalle, sillä myös mm. muovi pyritään nyt kierrättämään ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sekajäte poltetaan energiaksi. Jätteiden asianmukainen lajittelu ja kierrätys on silti edelleen yhtä tärkeää, sillä uudelleen käytetty materiaali tai raaka-aine on aina parempi vaihtoehto, kuin savupiipusta ilmaan haihtuva.

Tekemistä aiheen parissa

Ilmiöoppimista!

Ruoan elinkaari -aiheesta voidaan laatia monialainen oppimiskokonaisuus esimerkiksi seuraavanlaisella eri oppiaineiden välisessä työnjaolla.

	Oppiaine	Näkökulmat
Ruokajärjestelmä	Maantiede, kuvataide	Ruokajärjestelmän kokonaisuus Tiedon visualisointi
Maatalous	Biologia, maantiede	Maatalouden ympäristövaikutukset Kestävä ruoantuotanto
Elintarviketeollisuus ja kauppa	Kotitalous, yhteiskuntaoppi	Raaka-aineiden säilöminen, käsittely ja jatkojalostus Elintarviketeollisuus ja -kauppa osana elinkeinorakennetta Ympäristövaikutukset Yritysten yhteiskuntavastuu
Kuluttajan rooli	Kotitalous, biologia	Ympäristöystävällinen ruoanlaitto Kuluttajan vastuu
Jätteenkäsittely	Maantiede, kemia, kotitalous	Kiertotalous, jätteenkäsittely, kompostointi

Lähteitä ja lisälukemista